Kotiäidin pelastus



Äitiystävät. Mikä korvaamaton, ihana asia. Vertaistuki on niin tärkeää äitiyden välillä vaikeissakin hetkissä kamppaillessa. Ihan parasta kuulla, että oikeasti joku muukin ajattelee ja tekee ihan samalla tavalla, ja miettii ihan samoja syyllistymisiä hermoromahduksista. Ihan parasta mennä äitiystävän luo illalla klo 21 lasten nukkumaanmenon jälkeen ja itkeä miten paska äiti olet (tai ei se itkeminen kivaa ole, mutta se tuki you know), ja joku osaa lohduttaa sinua juuri oikeilla sanoilla ja vastaa: ”Meilläkin on just noin, että…” Minulla on ihania ja rakkaita ystäviä, joille olen kertonut kipeitäkin asioita oman äitiyteni kanssa kamppailusta. Mutta niin karulta kuin se kuulostaakin, niistä tunteista ei voi tietää ennen kuin itse on äiti ja ymmärtää. Arvostan suunnattomasti lapsettomien ystävieni tukea ja erilaisista elämäntilanteistaan huolimatta meidän mukanamme pysymistä (oikeasti, kiitos!), mutta voi elämä että olenkaan kiitollinen myös (uusien) äitiystävien löytämisestä. Me olimme ensimmäiset kaveripiirissä, jotka saivat lapsen. Vanhat ystäväni ovat joko töissä tai opiskelemassa päivät, kun minä koomaan kotona kahden pienen kiukkupussin kanssa. Viimeiset lähes kolme vuotta olen ollut välillä todella yksinäinen, vaikka vauva(t) olivat molemmat todella toivottuja. Ei se lasten ihanuus silti poista sitä aikuiskontaktin tarvetta, ja mielellään vielä sellaisen, jonka lapset viihdyttävät niitä omia lapsia.

Äitiystävien löytämisessä on myös ihanaa se, että lapsellekin on seuraa (ja aikuiset saavat jutella rauhassa). Voi mikä onni ja riemu Nöppösen silmiin syttyy joka kerta, kun nähdään hänen parhaita ystäviään. Äitilandia-blogin Helenan lapset Isoveli ja Neiti ovat Nöppösen lemppariseuraa, eikä minuakaan varsinaisesti haittaa viettää aikaa ihanan ystävän kanssa kun lapset leikkivät keskenään ja vahtivat toinen toistaan. Äitiystävän kanssa treffailu on kyllä kotimutseilun parhaita puolia: lapset eivät hypi seinille kotona tylsistyessään, ja itse saa samalla ilmaista terapiaa kun ystävä kuuntelee tilitystäsi. Miehen ollessa töissä päivät olisivat ilman seuraa välillä todella yksinäisiä, been there done that aika pitkään. Kyllä meinasi pää räjähtää useammankin kerran sinä aikana, kun ei vielä ollut äitikavereita. Ja mikä siinä on että puisto on aina tyhjä, tai vähintäänkin tyhjenee, kun me mennään sinne? Eipä sillä, harvoin siellä pääsee sitä hiekkalaatikon reunalla toteutettua small talkia syvemmälle asteelle. Toisaalta olen toki joskus bussistakin bongannut kanssamutsin juttuseuraksi ja saanut hänestäkin äitikaverin (voi kyllä, oli aika kun menin suunnilleen jokaiselle lapsen kanssa liikkuvalle äidille juttelemaan pääpiirteissään näin: "Hei sulla on lapsi, ollaanko kavereita?" Yksinäinen, minäkö? Mies repi tästä aiheesta loputtomasti huumoria ja kyseli aina iltaisin, että moneltako äiti-ihmiseltä tänään kyselin puhelinnumeroa. No, en nyt sentään kaikilta.). Onneksi nyt on mahtavaa seuraa ja sitä elintärkeää vertaistukea saatavilla, ja treffailuja odottaa aina yhtä innokkaasti sekä lapsi että äiti.






Puistoilun ja metsäntutkimisen lomassa syötiin evääksi pannukakkua (seisaallaan jäätävässä sateessa) ja mietittiin Helenan kanssa, että on se vaan helppoa kun lapset viihdyttävät toisiaan. Olen kyllä niin iloinen, että sinä eräänä helteisenä toukokuun päivänä bongasin lukemastani blogista tutunnäköisen perheen puistossa: hei tuohan on se Äitilandia-bloggari! Siltä seisomalta läksin heitä kohti, sen kummemmin sanomisiani suunnittelematta ja menin esittäytymään. Näin jälkeenpäin minua kyllä vähän huvittaa miten ilmestyin ihan puskista siihen selittämään suu vaahdossa, kun Helena hyssytteli Jymypullaa rokotuskiukuissaan. Mutta kylläpä kannatti, sillä siitä on kasvanut mahtava ystävyyssuhde sekä meille äideille että lapsille! Helena kirjoitti Äitilandiassa vertaistuesta TÄÄLLÄ pian sen jälkeen kun olimme tavanneet, ja voin kyllä allekirjoittaa ihan kaiken. Mahtavaa että törmättiin, mielenterveyteni rippeet on pelastettu!

2 kommenttia

  1. Oot ihana <3 jatka samaan malliin, tykkään sinun kielikuvista tosi paljon, huippua lukee näitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk, mun eka kommentti! Ihana sinä <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!