Rakkaudella haudottu

Osallistuin Äitilandian SYNNYTYSKERTOMUKSIA -juttusarjaan kirjoittamalla Hilppulan synnytyksestä. En ollut aikaisemmin kirjoittanut mitään muistiin synnytyksistä, joten olin aika yllättynyt, miten hyvin muistin kuitenkin eri tilanteet pelkän sairaalan synnytyskertomuksen perusteella. Vaikka aika todellakin on kullannut esim. kipumuistot (thank god!), kokemusta syvemmin ajatelessani sain palattua niihin hetkiin ja erityisesti tunteisiin. Kertomuksessani peilasin myös tilanteita ja tuntemuksia esikoiseni Nöppösen synnytykseen. Kyyneleet silmissä naputtelin tekstiä lähes kolme sivua, joten TÄÄLLÄ se nyt on. Minun pienen Hilppulaiseni synnytyskertomus, Äitilandian puolella.



Miten siitä voi olla jo yli vuosi? Käsittämätöntä. Ja Nöppösen synnytyksestä kohta kolme vuotta... Hassua miten voi tuntua samalla siltä kuin ne olisivat tapahtuneet ihan äsken, ja kuitenkaan ei muista aikaa ennen lapsia. Aivan kuin he olisivat aina olleet olemassa, meidän perheessä.

8 kommenttia

  1. Oi vitsi, juuri luinkin tuon kertomuksen Äitilandian puolelta! Tuli ihan kyyneleet silmiin, oli niin kauniisti kirjoitettu. ♥ Jänniä hetkiä, onneksi se tuntui silti hyvältä kokemukselta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä jännä miten hyvät fiilikset siitä jäi, niin erilaiset kuin ekalla kerralla. Eipä noista synnytyksistä ikinä tiiä miten menee, toivottavasti sulla hyvin sitten ajallaan! :)

      Poista
  2. Luin synnytyskertomuksen, oli ihana kirjoitus. :) Ja nyt mutkan kautta löysin tänne. Ihania kuvia täällä sun blogissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se oli ihana kirjoittaa, ja sillon viimestään tuli tunne että itku kun en oo aikasemmin blogia kirjottanu ja itelleni asioita muistiin! Pitkään sitä on vaan pyöritelly mielessä mutta ei oo saanu aikaseks, onneks nyt sentään niin saa muistot talteen. Ja kiva kun löysit tänne :)

      Poista
  3. Sama tunne täälläkin - ihan kuin tuo pieni olisi aina ollut täällä, hän vaan kuuluu tänne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eikö oo jännä fiilis kun tuntuu että ainahan se lapsi on tässä ollu, vaikka kuitenkin tuntuu että just eilen synty. Ihmismieli on kummallinen :) Ja kun tuntuu että nämä lapset on aina ollu meillä, tuntuu myös että vielä ei olla kokonainen perhe, (ainakin) yhtä vailla. Sitä en tosin tiiä että montako lasta siihen tarvii että se vauvakuume loppuu :D

      Poista
    2. Kenties vasta sitten kun tulee ekat lapsenlapset tai sitten alkaa 'mummin muruset' -kuume :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!