Hymyile maailmalle




Metsäretkeilystä innostuneena kävin tässä viikolla lasten kanssa lähimetsässä ja -lammella kävelemässä aamu-ulkoilun merkeissä. Hilppula nukahti heti rattaisiin, ja Nöppönen tykkäsi ihmetellä luontoa ihan kahdestaan äidin kanssa. Hän löysi hienoja lehtiä ja pihlajanmarjoja, joita kuljetti mukanaan ja työnsi taskuihinsa. "Nunnu! Nyh oo nunnu shassa!" hän huudahti nähdessään jäätynyttä ruohoa (suomi-Nöppönen sanakirja siis: "Lunta! Nyt on satanut lunta!"). Auringonpaiste oli mahtava, ja Nöppönen halusikin poseerata kuvissa aina hyväksi katsomassaan kohdassa.








Pururadan kupeessa vastaan tuli nuori nainen kahden koiran kanssa, ja Nöppönen halusi tietysti heti silittämään niitä. Lupa saatiin, ja toinen koira olikin todella lapsiystävällinen ja antoi hienosti Nöppösen silitellä. Tavoilleni uskollisena (mulla on taipumus höpistä mitä vaan kenelle vaan) aloin tietysti horista vaikka mitä tuntemattoman ihmisen kanssa, ja juteltiinkin siinä hyvä tovi. Selvisi, että koira oli pelastettu Romaniasta kadulta. Siis tämä ihana ja iloinen pieni otus! Hämmästelin koiran avointa luonnetta, ja ettei se tuntunut lainkaan varautuneelta tai pelkäävän mitään.  Omistajakin sanoi koiran olevan oikea kultakimpale: mahtava luonne ja todella hyväkäytöksinen tapaus. Se siitä ennakkoluulosta, että katukoirat ovat aina luonnevikaisia ja sairaita. Joukkoon mahtuu varmasti myös helmiä, kun niille antaa vähän rakkautta.

Minulle tuli hirveän hyvä mieli tästä tapaamisesta! Ihanaa, että näin mukava ihminen (melkein harmittaa etten kysynyt puhelinnumeroa, heh) oli pelastanut niin mahtavan koiran kadulta ja tarjonnut sille rakastavan kodin. Hyviä ihmisiä on olemassa, ja maailma tuntuu taas vähän valoisammalta. 




Tuli varmaan vähän puskista hänelle minun sepustukseni: "Hei tämä on nyt vähän hassu kysymys, mutta minä kirjotan blogia ja..." En sentään selittänyt koko elämäntarinaani, vaikka pitkään höpötinkin. Minä vain tykkään tosi paljon tällaisista arjen kohtaamisista! Piristää kummasti päivää kun joku randomtyyppi juttelee mukavia. Tässä yhtenä päivänä kun olin ystävän kanssa kahvilla kaupungilla, tuli pöytäämme sellainen suloinen mummeli juttelemaan pitkät tovit. Minusta hän oli ihan mahtava! Ja mikä parasta, Hilppulan ihastelusta hän siirtyi kassajonoon ihastelemaan toista vauvaa, ja kailotti täsmälleen samat söpöstelyt tällekin. Mummeli totesi itsekin olevansa sellainen, joka aina bussissakin heittää juttua koko matkan ajan vierustoverin kanssa. Mahtavan virkeän oloinen persoona, joka ilahdutti meitä eloisuudellaan. Luulen että minusta tulee samanlainen mummeli, koska taidan olla sellainen jo nyt. :D Ei tee tiukkaa esim. liikennevaloissa seisoessa höpistä mukavia ja kysyä kanssakulkijoilta, miten he ovat saaneet samanmerkkisistä lastenrattaista kuin meillä jalkaosan kokonaan ylös. Huomio siis, olin yksin liikenteessä ilman niitä rattaita ja lapsia...

Jälkeenpäin minua aina vähän huvittaa tämä mun horina, mutta toisaalta tykkään siitä piirteestä itsessäni. Ja minua ainakin ilostuttaa tällaiset pienet spontaanit keskustelut, ei todellakaan vie paljon vaivaa hymyillä vähän kanssaihmisille!



Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi!