7 ensimmäistä vuotta



Viikko sitten tuli kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun aloimme seurustella Miehen kanssa. Silloin sain vaaleanpunaisen ruusun, kun tuolloin 20-vuotias (ja minä 18, apua miten nuoria me oltiin!) Mies haki minut kotoa elokuviin. Meillä oli kotona vaan mun isi, joka oli ihmeissään moisesta, kun tästä pojasta en ollut vielä oikein muuta kuin ”no semmonen yks kaveri” -asteella puhunut. Isi laittoi heti viestiä mun äitille, joka oli Lontoossa työmatkalla. Äiti kyseli mun isoveljeltä, joka asui omillaan satojen kilometrien päässä kotoa. Olihan se nyt jotain kun ujo ja kohtelias poika hakee tyttären treffeille vallan ruusun kera. Siitä se sitten alkoi, meidän yhteiselo. Leffan jälkeen autossa istuessamme nimittäin ahdistelin Miestä ”No mitä sinä nyt sitten haluat minusta?”, ja hän vastasi ”Öö, tyttöystävän”. (Ihanan romanttista :D)


Ensimmäinen hääpäivä helmikuussa 2011

 Me oltiin tavattu yli kuukausi aikaisemmin ystävien kautta baarissa (:D). Ystäväni Milla oli kertonut sinkkukaveristaan, jota kutsuttiin niihin aikoihin jostain syystä Emuksi (ei enää, enkä minä ole kyllä ikinä kutsunut). Tein siis lähtemättömän ensivaikutuksen, kun hänet tavatessani ja esittäytyessämme sanoin ”Tiedän, sä oot se lintu”. Vitsit mua huvittaa kyllä jälkeenpäin, mutta jäinpähän mieleen sen illan höpinöilläni! Me käytiin silloin Millan kanssa usein viikonloppuisin tanssimassa, oltiinhan me molemmat juuri elokuussa täytetty 18 ja tanssiminen (pöydillä) oli ihan parasta. Nähtiinkin sitten Miehen kanssa viikonloppuisin siellä tanssilattialla, ja juteltiin muuten irc-galleriassa tai messengerissä (voi niitä aikoja!). Kunnes eräänä päivänä hän rohkaistui, ja kysyi että nähdäänkö ihan muuten vaan ja käydään vaikka kahvilla. No me käytiin, ja siitä reissusta muistan parhaiten sen rennon juttelun. Me oltiin varmaan kolme tuntia kahvilla, ja minä puhuin varmaan noin 95% siitä ajasta. Mies otti teetä (josta ei tykkää) ja hermostuksissaan vetäisi sen melkein ykkösellä alas, hassu muru. Siitä parin päivän päästä käytiinkin sitten oikein kunnon treffeillä siellä elokuvissa ja alettiin virallisesti seurustella.
 
Mies tuntui heti sellaiselta, jonka kanssa voin olla oma itseni ja joka on aina tukena. Me puhuttiin (tai minä puhuin) kaikesta mahdollisesta tuntikausia, ja aina oli hyvä olla. Viimeistään uutena vuotena tajusin, että tässä on ihminen joka on minun kallioni. Meidän koira Minni säikähti uuden vuoden raketteja ja karkasi, minä itkin silmät päästäni ja pelkäsin sen juosseen moottoritielle. Minni oli kateissa melkein vuorokauden, kunnes löytyi onneksi vähin (fyysisin, mutta suuremmin henkisin) vammoin. Mies oli mun tuki etsintäpartioidessa ja etsi jokaisen kannon alta metsässä, lohdutti ja antoi mun itkeä itseni kärpässienen näköiseksi. 


Mun lakkiaiset keväällä 2008

Ensimmäisenä ystävänpäivänä muru kokkasi mulle ruokaa ja oli leiponut sydämenmuotoisen kakun valmiiksi. Keväällä me käytiin ensimmäisellä yhteisellä parin yön reissulla Joensuussa yliopiston pääsykokeissa. Majoituttiin jossain kämäsessä hostellissa, jossa meillä oli postimerkin kokoinen huone ilman omaa vessaa. Silti oli huippu reissu. Juhlittiin myös meidän puolivuotispäivää kotipaikkakunnalla kylpylässä ihan hotelliyöllä. Oli mun lakkiaiset ja Mies tapasi sukua. Sain Mieheltä lakkiaislahjaksi Kalevalan kaulakorun ja 18 isoa ja pitkävartista punaista ruusua. Oli muuten ihan valtava kimppu jättiruusuja. Kukkamyyjä oli sanonut Miehelle ”Sinut on kyllä äiti hyvin kasvattanut”. Nuo ruusut mainittiin myös mun isin hääpuheessa meille, tekivät suuren vaikutuksen kaikkiin. 


Ensimmäinen yhteinen koti

Tenttiin lukua ja meidän karvavauvat

Sinä kesänä (eli 2008) olin asfalttityömaalla liikenteenohjaajana ja mun työpäivät oli yleensä 12-15 tuntisia (näin puheliaalle ihmiselle oli muuten tuskaa olla se koko aika yksin tien päällä, aloin puhua kivillekin). Oli niin parasta käpertyä murun kainaloon sen kamalan ja pitkän työpäivän jälkeen. Tien päällä pitkinä yksinäisinä tunteina suunnittelin ja tein listoja, mitä kaikkea tarvittaisiin meidän ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Kirjoitin myös Miehelle kirjeitä (voi apua niitä :D) ja kyynelehdin nyyhkymusiikille. Elokuun alussa päästiin sitten muuttamaan Joensuuhun, siihen meidän omaan yhteiseen kotiin. Meidän 45-neliöinen kaksio oli kodikas ja ihana, ja nyt toisaalta kaiholla muistelen sitä aikaa. Me oltiin silloin vapaita, oltiin koko ajan yhdessä, Muru ja Söpö. Niin rakastuneita ja ällösöpöjä. Lokakuussa Mies kosi, meidän 11kk seurustelun (voi kyllä, me juhlittiin eka vuosi kuukausittain!) päivänä. Olin niin onnellinen.

Häät helmikuussa 2010

 Naimisiin me mentiin helmikuussa 2010, oltiin silloin seurusteltu reilu kaksi vuotta. Meidän häät oli ihanat, hauskat ja tunteikkaat. Rennot tanssibileet ystävien kanssa ja toisaalta koskettavat puheet ja tanssi isin kanssa pitivät huolen kyynelistä. Häämatkalla Madridissa käytiin vasta vuotta myöhemmin keväällä 2011, kun odotin jo Nöppöstä. Tulevana kesänä Mies sai oman alan työn melkein 200 kilometrin päästä kotoa, ja ne olivat ikävän täytteiset 5kk kun hän oli siellä viikot töissä. Ikävää lisäsi sekin että olin raskaana ja hän oli niin kaukana, etten voinut esim. keskellä yötä vauvan liikkeisiin herättyäni fiilistellä sitä Miehen kanssa. Onneksi määräaikainen työ loppui juuri ennen Nöppösen syntymää ja sain Miehen kotiin.

Nöppösen odotusta 2011

Nöppönen 6kk kevät 2012

Nöppönen syö isin nenän!


Nöppösen vauvavuosi oli ihana, hän oli helppo vauva ja me vaan lohnotettiin kotona nuuskimassa pientä palleroamme. Meidän parisuhdekin oli, varsinkin vauvavuoteen nähden, jotenkin tosi… Seesteinen. Ja onnellinen, toivottiin jo toista vauvaa. Tosin nyt jälkeenpäin olen ihan tyytyväinen että ikäeroksi tuli kuitenkin edes se 1v11kk. :D Nöppösen ollessa reilun vuoden ikäinen, sain työpaikan yhdestä kaupasta ja olin yleensä viikosta kolme arki-iltaa (miehen kotiin tulon jälkeen) ja lauantain töissä. Se teki hyvää meille molemmille, sillä minä toisaalta kaipasin jotain muutakin kuin koti-elämää, ja mies sai toisaalta olla enemmän vastuussa Nöppösestä.

Hilppulan odotusta 2013


Pikkusiskoa varten on tossut odottamassa
Hilppula päivän ikäinen syyskuu 2013
 
Hilppula syntyi syyskuussa 2013 ja toisen lapsen syntymä mullisti elämäämme paljon enemmän, kuin esikoinen. Siinä missä Nöppönen oli hyvin nukkuva vauva ja meillä oli Miehen kanssa aikaa toisillemmekin, Hilppula oli vaativa ja huonosti nukkuva, mahdottoman kovaääninen sylissäroikkuja. Yhtäkkiä aikaa toisillemme ei ollut, eikä edes itselleen. Alun hormoonihuurun jälkeen väsyin ja seinät tuntuivat kaatuvan niskaan, eikä se meillä asuva kaksilahkeinen tuntunut lainkaan käsittävän mun tunteita. Kyllähän me oltiin riidelty aikaisemminkin, ja jonkinlaista väsähtämistä parisuhteessa oli ollut Nöppösen ollessa reilun vuoden ennen kuin mun työt alkoi. Luulen, että se työpaikka vaikutti oikeasti aika paljon meidän suhteeseen, Mieskin sai (tai joutui) olemaan enemmän itsekseen Nöppösen kanssa enkä minä ollut hengittämässä niskaan parempine neuvoineni. Kuitenkin pahin kolahdus parisuhteeseen tuli Hilppulan vauvavuoden raskaimmissa ajoissa, kun etäännyttiin toisistamme ihan väkisin. Ja viime kesänäkin aloitin liikunnan ihan vain sillä raivolla, etten jaksanut olla iltoja kotona Miehen kanssa lasten mentyä nukkumaan. No, toisaalta hyvä niin tulipahan aloitettua kuntoilu vuosien tauon jälkeen. :D
 
Jotenkin nyt on taas vaihe, että meillä menee tosi hyvin eikä toisen naama ärsytä (:D). Se perinteinen ravintola ja leffa -vuosipäivän viettokin onnistui murun kanssa, tosin viikon väliajalla (ei tullut liian pitkä poissaolo kotoa). Päästiin käymään syömässä reilu viikko sitten ja nyt viime lauantaina käytiin katsomassa Vadelmavenepakolainen. Oli ihanaa käpertyä murun kainaloon ihan rauhassa ja olla vain. Juteltiin ja herkultetiin (leffaeväänä donitsit, isot popcornit, irtokarkkia ja sipsipussi… Voi meitä!) ja naurettiin, oltiin rennosti eikä huolettanu lasten pärjääminen. Kotiin päästyämme laitettiin lapset nukkumaan ja vaan maattiin sohvalla, telkkari kiinni ja puhelimet kaukana. Juteltiin vaan ja keskityttiin toisiimme ilman somen vilkuilua. Ihanaa, ja niin hyvin akkuja lataavaa! Todettiin, että pitäisi olla enemmän aikaa vain toisillemme. Aikaa silmiin tuijotteluun sen telkkarin tai puhelimen ruudun sijasta. Aikaa miettiä, millainen se toinen oikeastaan onkaan, muutakin kuin vanhempi. Ettei meistä tule katkera ja kiukkuinen pariskunta joka pysyy yhdessä vain lasten takia, kun tavoite olisi kuitenkin harmaantua yhdessä onnellisina. Varmasti tulee taas aikoja että toinen tuntuu maailman rasittavimmalta tyypiltä joka ei voi kaiken muun lisäksi edes sukkiaan nostaa lattialta ja jättää kaikki kaapin ovet auki (siis mikä siinä on niin vaikeeta?!), mutta pitää vaan muistaa niinä hetkinä että ne on (toivottavasti) vain kausia, joita on aina lastenkin kanssa. Ollaan kuitenkin molemmat valittu olla juuri toistemme kanssa ja päätetty, että juuri tämän ihmisen kanssa minä haluan perustaa perheen ja sitoutua loppuelämäkseni. Toivon että meidän päätös pitää, ja tavoitteemme harmaantua yhdessä toteutuu. Ikinä ei tiedä mitä elämässä tapahtuu, mutta haluan uskoa että tämä seitsemän vuotta on vasta alkua jostain suuresta.


P.S. Oli muuten vaikee löytää kuvia jossa Miehen kasvot ei näy. Hemmetti.



6 kommenttia

  1. Voi kun te ootte söpöjä! <3 Ihanan romanttinen alku ja kaikkea, niisk.
    (En taida uskaltaa katsoa sitä SuomiLOVE-juttua Yleltä kun jo tämäkin itkettää).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Niin me ollaan ainakin oltu sillon joskus :D Minä en oo tuosta SuomiLOVEsta varmaan kuullukaan mutta kuulostaa siltä että minäkin itkisin! Siihen mun itkemiseen nyt ei tosin paljoo vaadita, esim. HopLopissa itkettää kun lapsilla on kivaa ja kaikki telkkarista tuleva itkettää kyllä :D Meinasin myös yks päivä herkistyä kun huomasin hirveesti kuolleita kärpäsiä ikkunan välissä.. Voi minua. Kiva kun kommentoit :)

      Poista
  2. Mekin juhlittiin kuukausipäiviä! Osteltiin vuorokuin lahjatki se eka vuosi :D ja kyllä minuukin herkisti! Ootte varmasti ällösöpö hopeanharmaa tuulipukupariskunta sitten joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo sielläkin kuukausijuhlijoita! Ja vieläpä lahjoja! Meillä lahjat on nykyisin (jos niitä siis on, yleensä ei kyllä mitään materiaa vaan just yhdessäoloa) varsin käytännöllisiä, esim, nyt viimeks 6v kihlapäivänä sain lahjaksi pihviveitset ja kokkiveitsen :D
      Ja kiitos, toivottavasti ollaan! :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Kirjottelin tätä(kin) kyyneleet silmissä :) Kävin vilasemassa nopeasti sun blogia, siis ei vitsit sä oot mun uus sankari! Pitää lueskella lisää kyllä ehdottomasti. Ja hei kiitos kommentista! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!