Isi



Aloitan kirjoittamisen jo nyt kyyneleet silmissä. Voisin kertoa meidän isänpäivän vietosta, tai siitä miten ihana isä minun lapsillani on. Koska hän on, ja olen iloinen että lapsillani on niin hyvä isä. Mutta kirjoitan kuitenkin omasta isistäni, joka on aina ollut minulle erityisen tärkeä. Olen viimeisen päälle isin tyttö, edelleen aikuisenakin. 

Minun isi on hassu ja lämmin. Hän on erityisen epäitsekäs ja ajattelee aina muita ennen itseään. Hän on aina valmis auttamaan ja tulee vaikka heti, jos tarvitsen. Hän saattaa lähteä kesken työpäivän viemään minua ja lapsia lääkäriin, tai käydä apteekissa hakemassa lasten nenäsuihketta ja tuo sen meille heti. Monesti hän on kesken töiden tullut kantamaan järjettömän kokoiset ruokaostokset meille (kun olen fiksuna mennyt kauppaan yksin molempien lasten kanssa ja ostanut 5 kassia ruokaa plus vaippalaatikon ja pepsiä 8 litraa) tai käynyt tuomassa vaikka lounasta. Kun olin teini, hän saattoi hakea minut koulusta päivällä ja viedä keskustaan hammaslääkäriin, ja viedä sitten takaisin kouluun. Matkaahan siinä kaksi kilometriä. Mutta sellainen hän on. Auttaa aina ja tekee niin kuin muille on paras.

Hän on sellainen persoona, joka jää ihmisten mieleen. Hänellä on mahtava huumorintaju ja hän osaa todellakin nauraa itselleen. Isillä on suuri sydän enkä tiedä ketään, joka ei hänestä pitäisi. Hänelle on jäänyt liki kolmenkymmen vuoden takaa hauska lempinimi, jolla hänet edelleen tunnetaan. Ei siis vain meidän perheessä, vaan esim. mun ystävien vanhemmatkin kutsuvat häntä sillä nimellä. Hän on Pippo, ja kutsun häntä aina joko Pipoksi tai isiksi (en koskaan esim. isäksi). Nimi tulee siitä, kun pian 30 vuotta täyttävä isoveljeni yritti pienenä sanoa isin oikeaa nimeä. Hän ei osannut vielä kunnolla puhua eikä erottanut edes oikeaa alkukirjainta, vaan tulos oli ”Pippo, Pippo”. Minusta on ihan mahtavaa, että nimi on jäänyt elämään ja tosiaan myös levinnyt perheen ulkopuolelle. 

Isi on aina ollut mulle tosi tärkeä. Kun olin pieni ja isi laittoi minut nukkumaan, halusin aina että hän on vieressä siihen asti että nukahdan. Pidin isin peukalosta kiinni, ettei hän karkaa. Mulla oli sellainen pieni Leijonakuningas-figuuri, jossa on Mufasa selällään ja Simba siinä kainalossa makoilemassa. Mulle oli tärkeää aina illalla toistella tällaista vuoropuhelua:

minä: ”Isi ja Tintti”
isi: ”Tintti ja isi”
minä: ”Tintti ja isi”
isi: ”Isi ja Tintti”

ja se Leijonakuningas-figuuri oli siinä yöpöydällä kuvastamassa minua ja isiä (vaikka Simba onkin poika). Näin jälkeenpäin ajatellen, minusta on ihanaa että isi oli aina mukana näissä jutuissa! Toivon, että itsekin nyt äitinä osaan antaa sen ajan ja huomion lapsille ja kehittää kunkin lapsen kanssa näitä spesiaaleja omia juttuja, joista jää ihanat muistot turvallisesta lapsuudesta.

Teini-iän kapinoinnissa pahinta oli ehkä isin pettynyt ilme. Muistan vieläkin miten kamalalta tuntui, kun olin jäänyt kiinni juomisesta ja hän ei edes huutanut. Katsoi vain pahoillaan. Vaikutti muuten paljon enemmän kuin rähjääminen, pitääkin muistaa sitten kymmenen vuoden päästä itse tämä…

Kun menin Miehen kanssa naimisiin vajaa viisi vuotta sitten, isi oli ihan innoissaan. Hän hankki meille limusiinin hääautoksi (koska pitihän sen olla tarpeeksi hieno), mutta koska hän kuljetti itse minut ja kaasot kirkkoon, hän pesetti myös oman autonsa sekä ulko- että sisäpuolelta. Hän oli liikuttavan onnellinen minun alttarille saattamisestani, ja sitä kävelyä meidän pitikin harjoitella porukoiden olohuoneessa monet kerrat. Häitä edeltävänä iltanakin vielä vaille yksi yöllä kävelimme hitaasti käsikynkkää pitkin asuntoa. Sitten koitti hetki, jolloin kävelimme yhdessä vanhan puukirkon käytävää pitkin saman häämarssin pauhatessa uruissa kuin vanhemmillanikin oli soinut 28 vuotta aikaisemmin. Me halattiin hänen luovuttaessaan minut Miehelle, ja hänellä oli kuulemma niin paljon kyyneleitä silmissään ettei meinannut koko käytävää nähdä. Myös hääpuheen aikana hänellä oli jatkuvasti nenäliina esillä, ja niiskutusta kuului yleisöstäkin. Viimeisen tanssin meidän häissä tanssin isin kanssa, taksin odottaessa jo pihalla minua ja Miestä. Se tanssi on jäänyt mieleeni todella koskettavana, ja olisin halunnut kertoa hänelle voimakkaammin kuin ehkä osasin, että en minä mihinkään häviä. Olen edelleen isin tyttö, en vain enää niin pieni.  Häiden jälkeen hän puhui juhlista paljon ja saattoi edelleen herkistyä, kuten esim. ruokakaupan hevi-osastolla kertoessaan häistä tutulleen. Ihana, ihana isi. 

Nyt hän on lasteni pappa, ahkera leikittäjä ja hassutteleva naurattaja. On ihanaa katsoa häntä lasteni kanssa, miten onnekkaita he ovat kun on tuollainen innostuva pappa. Ja miten käsittämättömän onnekas minä olen kun minulla on tuollainen isi, joka on aina tukena ja turvana ja saa nauramaan. Olen sen monesti todennut elämässäni, mutta todetaan nyt jälleen: minulla on maailman paras isi. Hyvää isänpäivää, olet rakas. <3




3 kommenttia

  1. Aivan ihana kirjoitus♥♥ Ihanaa että sinulla on noin hyvä suhde isäsi kanssa !

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Minä itkin koko ajan kun kirjotin :D Kyllä sitä varsinkin tälleen aikuisena osaa arvostaa isiä, kun ite huomaa miten vaikeeta ja raskasta se vanhemmuus välillä on. Toivon että osaan edes jotain tehä samoin kuin mun paras isi <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!