Kun äiti päänsä kadotti



Minä oon vähän semmonen haihattelija joskus. Saatan kulkea vähän pää pilvissä ja unohdan aina jotain. Eilen oli taas sellainen ilta että ei ollut ihan pää mukana toiminnassa. Lähdin autolla kauppaan juuri ennen sulkemisaikaa (ja unohdin ostaa puolet tarvittavista jutuista) ja vielä kassalla jotain horisin myyjän kanssa, tavoilleni tyypillisesti. Ajoin kotiin ja kävelin ajatuksissani portaita ylös. Ihmettelin kun ovi ei aukea avaimella. Hups, olinkin epähuomiossa alakerran naapurin ovella rapistelemassa. No, pääsin (omaan) kotiin asti. No mutta missäs on se pankkikortti? Eikä, onko se tippunut taskusta? Vai jäikö kauppaan kun höpöttelin siinä kassalla? Kaupassa ei enää vastattu puhelimeen, oli mennyt jo kiinni. Lähdin kävelemään parkkipaikalle omia jälkiäni pitkin, korttia ei näy. Olisin tietysti voinut katsoa autosta, mutta jätin nyt sitten tietysti ne auton avaimet kotiin, koska toheltaminen on toinen nimeni. 

Tänään aamulla soitin kauppaan, ei ollut kortti siellä. Vein Nöppösen päiväkotiin ja samalla kävin autolla katsomassa. Siellähän se kortti oli, penkin välissä. Onneksi en ehtinyt kuolettaa sitä. Lähdin saman tien hakemaan niitä puuttuvia ostoksia, mitkä eilen unohdin. (Välihuomautus: olin suoraan sängystä noussut ja vetänyt vain toppahousut ja Miehen takin yöpuvun päälle, Hilppula kantorepussa takin alla ja kaulaliina viriteltynä lisäsuojaksi Hilppulan sekä mun ympärille. Näytin varmaan aika virkeeltä.) Kassalla en voinut vastustaa vaan jäin jälleen horisemaan myyjän kanssa ja ilmoitin, että kortti löytyi sittenkin! Onneksi oli sama myyjä kassalla kuin se joka puhelimeen oli aikaisemmin vastannut. :D Tuntemattomasta syystä mun oli myös pakko kertoa myyjälle, miten olin erehtynyt kotiovestakin. Hän vastaa ”No on sulla sitten pätkiny”, ja mä mietin että niimpä, ja mikä siinä on että mun pitää siitä vielä kaikille kälättää? Se on tämä Höpöttäjämuija tässä terve. Onneksi osaan nauraa itselleni. Se on minuna olemisessa aika tärkeä taito.



Onneksi kortti löytyi, Mies lähti nimittäin aamulla viiden jälkeen työreissulleen ja palaa vasta huomenna. Käteistäkään ei luonnollisesti ole muuta kuin joitain hiluja lasten säästöpossuissa. Viimeksi kesällä kadotin pankkikortin, silloin se taisi jäädä ehkä Subwayn kassalle. Totta kai huomasin kortin puuttumisen vasta myöhemmin toisen kaupan kassalla, kun olisi pitänyt maksaa jäätävät ruokaostokset. Syytin luonnollisesti lapsia lompakolla leikkimisestä.



Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi!