Satubaletti kolmevuotiaalle, toimii!



Elokuussa Fressille liittyessäni kuulin, että siellä alkaa satubalettiryhmä lapsille. Pienten ryhmä oli 3-4 vuotiaille ja ryhmä alkoi syyskuussa, siis hieman ennen kuin Nöppönen lokakuun lopussa täytti kolme. Nöppönen on minusta ollut aina vähän sellainen hitaasti lämpeävä ja alkuun ujohko, todella rauhallinen ja hiljainen lapsi (lue: vieraskorea). Hän ei ole ollut viime keväänä alkanutta päiväkotia (10pv/kk) lukuun ottamatta paljoa hoidossa, eikä koskaan vieraammilla kuin isovanhemmilla tai kummitädillä. Siispä mietin että näinköhän hän uskaltaa mennä yksin tanssitunnille, ja jaksaa siellä keskittyä. Mutta turhaan huolehdin, taas. Voi olla, että ilman kaveriaan Äitilandian Neitiä hän ei olisi tunnille niin hyvin suostunutkaan menemään. Alkuun jännitti, ja joinakin kertoina hän saattoi vielä ovellakin pyydellä äitiä mukaan tunnille. Neiti onneksi kannusti Nöppösen mukaan, ja joka kerta salista juoksi ulos erittäin iloinen tyttö. Satubaletista puhuttiin (ja puhutaan) paljon kotona ja Nöppönen näytti liikkeitä kuinka siellä oikein tanssittiin, kuperkeikkaakin (=”puh te”) harjoiteltiin sohvalla.

Eilen sitten koitti se hartaasti odotettu hetki, joulunäytös. Nöppösen ensimmäinen esitys.  Minua jännitti varmaan enemmän kuin Nöppöstä, oli ihan samanlainen tunne kuin itsellä lapsena ennen pianoesitystä tai cheerleadingin SM-kisoja. Nöppösellä oli uusi paita ja tyllihame sekä rusettipinni päässä, tukka nutturalla (tai niin hyvin kuin tuon haituvan nyt pikkumyy-kampaukselle saa). Niin ison tytön näköinen, vaikka ryhmänsä nuorin taisi ollakin. Sinne hän meni, reippaasti muun ryhmän mukana ja tanssi niin hienosti että äidin sydän oli haljeta. Hän oli innoissaan ja onnellisen näköinen, seurasi tarkasti ohjaajaa eikä jäätynyt lainkaan paikoilleen tai karannut meidän luokse. Hymyili ja näytti iloiselta, mitäs sitä muuta. Miten ylpeä voi olla omasta lapsestaan? Erittäin. Vieläkin ihan värisyttää.

Meillä oli kunnon kannatusjoukot mukana, mun porukat ja Milla-kummi sekä anoppi. Nöppöselle tuntui olevan tärkeää, että rakkaita ihmisiä oli häntä katsomassa. Monta kertaa viikon aikana hän luetteli listaa, ketkä tulevat katsomaan tanssiesitystä. Esityksen jälkeen hän juoksi halaamaan meitä kaikkia, mutta parasta taisi kuitenkin olla kun repusta löytyi rusinoita, heh.





Niin iso ja taitava tyttö jo. Jotenkin aivan puskista hän on kasvanut ihan ihmiseksi! Mun on edelleen vaikea käsittää, että mulla on kolmevuotias lapsi. Siis kolme! Vieläkin tuntuu hassulta (ja välillä pelottavalta) että mun vastuulla on uuden elämän alku. Milloinkahan totun lasten kasvamiseen?

Hilppulallekin piti ostaa oma tyllihame, ja hän ei halunnutkaan siitä enää luopua. Nosteli helmoja onnellisena, ihana. Itse esityksestä ei tullut paljoa kunnon kuvia, mutta kaikkien esitysten jälkeen tytöt olivat siinä lavalla ja kuvasin heidän peilin edessä pyörähtelyään, pienempikin aivan innoissaan. Voi mun rakkaita.







4 kommenttia

  1. aivan hurjan suloisia kuvia tytöistä! enkä voi olla nauramatta tolle sensuuripossulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytöt oli kyllä niin söpöinä! Muakin huvittaa tuo sensuuripossu :D Itsepähän valitsi hahmonsa, minä oisin laittanu pään päälle sydämen! :D

      Poista
  2. Aivan ihana postaus! Katsoin nuo kuvat läpi moneen kertaan kun oli niin suloisia :) Satubalettiin haluan laittaa kyllä omankin tyttöni kunhan vähän kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin innolla odotin että Nöppönen pääsee satubaletti-ikään, vitsit ne on niin söpöjä kyllä :D Toivottavasti tanssi-innostus jatkuu!

      Poista

Kiitos kommentistasi!