Elvytystä luppakorville



Voi kuulkaa, ei ollut kovin mieltä ylentävä kokemus käydä tässä taannoin rintaliiviostoksilla ensimmäistä kertaa kahden raskauden ja pitkähkön imetyksen jälkeen. Oli meinaan jotain muutoksia tapahtunut, eikä mitään itsetuntoa (tai mitään muutakaan u know) varsinaisesti kohottavia. Jos tämän osaston asiat ovat sinulle luokkaa too much information (tarkoitan esim. teitä rakkaat Isi ja Isoveli!), skippaa tämä teksti. Meinaan nimittäin vähän avautua.

En ole koskaan ollut laiha, tai edes kovin hoikka. Olen oikeastaan aina ollut normaalipainoinen (ja siinäkin ylärajoilla, painavat luut :D), mikä nykyisin tuntuu tarkoittavan käytännössä liikaa. Mutta ennen lapsia minulla oli sentään jotain muotoa, vaikka vyötäröä ei ollutkaan. Oli sentään jotain naisellisuutta, nimittäin edes vähän rintavarustusta (niiden nilkkoihin asti yhteen hinkuttavien) reisien lisäksi erottumaan tasapaksusta keskivartalosta. Niin, oli.

Kaksi raskautta ja yhteensä yli kaksi vuotta kestänyttä (ja edelleen jatkuvaa) imetystä myöhemmin tilanne torsossa on luokkaa ajokoiran korvat, paahtoleivät, nahkarukkaset ja mitä näitä nyt on. Mahaa kyllä löytyy edelleen, yli vuosi kuopuksen synnytyksestä. Kuin myös ne ikuiset reidet, jotka talven kylmyydessä jäätyessään hinkuttavat toisiinsa yhteen kuin pakastetut kinkut (olen jo vuosia kutsunut tätä jäisten reisien toisiinsa kolauttelua kinkahtamiseksi). Mutta yläruhossa ei ole mitään. Minut on imetty kuiviin ja vain nahka raskausarpineen on jäänyt roikkumaan.

Miehen ainoa joululahjatoive itselleen oli, että ostaisin itselleni uudet rintaliivit. Edellisen kerran olen tainnut ostaa muutamat liivit vuoden 2010 keväällä (jestas, nyt hävettää). Ei varmaan siis ole vaikea uskoa, miten kulahtaneita ja harmaantuneita ne ovat, puhumattakaan imetystä varten venytyksestä (ei oikein löytynyt kunnon imetysliivejä ikinä). Varsin hyvä lahjatoive miehellä siis ja ehkä omakin lehmä ojassa, heh. Suuntasin viime viikolla siis ihan alan liikkeeseen, toiveena löytää hyvin istuvat ja ehkä jotain taikojakin tekevät yksilöt osaavan myyjän avustuksella.

No, eihän se tälläkään kertaa mennyt niin kuin elokuvissa. Esitin toiveen, että jotain nostoa ja täytettä voisi saada tähän patalapputilanteeseen. Myyjä oikein kädestä pitäen näytti ja väänsi rautalangasta, että ei tästä saa sellaista kuin minä haluaisin. ”Katso, vaikka kuinka kiskoo olkaimista, niin ei tässä mitään nostoa tapahdu” ja ”Laita villasukat täytteeks”. Kun kysyin alaosaa, myyjä tuli koppiin tsekkaamaan ”Minkäs kokoinen ahteri sulla onkaan, varmaan koko 40” vaikka itse juuri ehdotin kokoa 38. (Ja pakollinen disclaimer, en siis tarkoita että koko 40 olisi liian iso. Se on vain isompi kuin mihin itse olen ennen tottunut.) Ei ollut kovin kuumis olo ei, paitsi ehkä poskilla. Ja pahinta on, että myyjä ei edes tarkoittanut kuulostaa karulta. Hän oli todella mukava ja osaava ammattilainen ja kertoi vain totuuden.

Ei ollut siis kehuttava reissu liivikaupoille. Eihän tätä vartaloa kovin mielellään turhan tarkkaan syynää, varsinkaan vieraan (ja täysissä pukeissa olevan) ihmisen kanssa sovituskopin armottomassa valossa ja suuren peilin edessä. En vain pysty näkemään itseäni tai omaa kehoani kauniina, vaikka tiedostankin miten suuren työn tuo kovasti solvaamani vartalo on tehnyt kantaessaan kaksi maailman rakkainta lasta tähän maailmaan. Olen onnekas ja kiitollinen. Ja nuo parjatut nahkapussukat ovat ruokkineet maailman parhaalla ravinnolla niin onnistuneesti ne kaksi vauvaa. Tajuan sen ja olen iloinen, että olen pystynyt imettämään, vieläpä niin pitkään kuin itse haluan. Enkä todellakaan vaihtaisi sitä imetystä parempaan rintavarustukseen, en ikinä. Mutta silti. Onhan tämä karua, olo tuntuu niin tasapaksulta kun ei ole mitään muotoa ruhossa. Paitsi se maha, joka edelleen iltaturvotuksessa näyttää isommalta kuin ensi maaliskuussa synnyttävän Millan vauvamaha.

Silti, vaikka kärsinkin tällä kierroksella yllättävän paljon tästä lautaefektistä, en vieläkään koe tarpeelliseksi lopettaa Hilppulan (1v4kk) imettämistä. Tajusin tässä äskettäin, että hitto mähän olen taaperoimettäjä (kyllä, olen vähän hidas)! Nöppösen imetyksen lopetin hänen ollessaan reilun vuoden, koska toivoimme uutta raskautta. Nyt ei ole tarvetta lopettaa imetystä siinä toivossa (ei siis tarvitse syynätä mahanseutua sukulaiset, kyllä se on oikeasti vaan syöty maha!) ja jatkankin vielä niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Toistaiseksi imetys on vielä ihanaa, meidän kahden oma rauhoittumishetki kahdesti tai kerran päivässä. Olisi haikeaa lopettaa imettäminen, kun en tiedä milloin (jos koskaan) sitä enää saa kokea. Hilppulallekin se tuntuu olevan edelleen tosi tärkeää, plus en tiedä miten saan hänet sitten nukkumaan ilman tissiä joten omakin etu on kyseessä.

No, ei kai tätä tilannetta voi imettämällä enää pahentaakaan, ehkä tässä on jo niin tyhjää täynnä kuin olla voi. Kun ei kai ne kuopallekaan voi mennä, eihän?! :D

Loppuun on vielä todettava, että kirjoitin tämän sitten pilke silmäkulmassa, en kyynelten läpi. En ole vielä tähän ikään mennessä oppinut arvostamaan itseäni tai vartaloani tarpeeksi, mutta olen oppinut nauramaan itselleni ja sille. Tää nyt on vaan tätä, ei se tästä muuksi muutu. Maitoa on tullut ja tulee edelleen, joten on se rintavarustuksen tärkein tehtävä kunnialla toteutunut. Että hyvät tissit siinä mielessä, hommansa hyvin hoitaneet. Ja todettakoon, että Mies kyllä jaksaa kehua minua, minä olen vain niin jääräpäinen että en usko mittään millonkaan. :D




P.S. Löysin kuitenkin yhdet liivit, jotka istuvat hyvin ja imartelevat, tekevät jopa vähän taikojakin! On sillä vaan kumman suuri vaikutus jo ihan ryhtiin, kun vertaa niihin edellisiin venyneisiin viritelmiin. Voisi jopa ostaa toisetkin liivit eikä käyttää vain näitä yhtiä nyt sitten seuraavaa viittä vuotta putkeen…


10 kommenttia

  1. Niin tuttua! Terkuin kahden kuivahtaneen kanafileen omistaja! ;)

    Silti imettäminen oli yksi parhaimmista asioista mitä A-murun vauva-ajasta jäi mieleen. <3 Itse imetin vuosi ja 3kk ja olisin imettänyt varmasti kauemminkin, mutta jouduin viikoksi sairaalaan niin A-muru vieroittui silloin. Voit varmasti kuvitella morkkiksen kun itkien neurolla pumppasin maitoa lavuaariin... (en saanut luovuttaa koska olin ollut leikkaukessa ja minulla oli lääkitys) mutta toisaalta vieroittaminen oli helpompaa kun en ollut paikalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsi, tuo nimitys jäikin käyttämättä mutta on kyllä kuvaava mullakin :D Ja siis niimpä, imettäminen on kyllä niin ihanaa. Toki erilaista nyt kun Hilppulakin on jo isompi ja menevä taapero, mutta silti. Siinä hän tuntuu sylissä sitten kuitenkin vielä mun vauvalta <3

      Ja joo voin kyllä kuvitella fiiliksen, kun vielä itestä riippumattomista syistä jouduit lopettamaan imetyksen :/ Onneksi kuitenkin noinkin pitkään sait siitä nauttia! Ja varmasti oli vieroittaminen ainakin helpompaa, jos se nyt yhtään lohduttaa. Taisin tämän jo aikaisemminkin sun blogiin sanoa, mutta toivon että teidän unelmat toteutuu ja saat vielä joskus mahdollisuuden imettää :)

      Poista
  2. Tää kommentti ei nyt liityjuuri tähän postaukseen, mutta halusin tulla kertomaan.
    Löysin blogiisi eilen äitilandian kautta, liityin heti lukijaksi ettei hyvältä vaikuttava blogi jäisi unholaan. Tänään sitten lueskelin kaikki kirjoitukset, ja koukkuun jäin! Eli uusi vakkarilukija ilmottautuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hyvä mieli tuli tästä kommentista, kiitos! Ja kiva kun tulit huutelemaan moikat :) Tämä kyllä piristi päivää!

      Poista
  3. En halua masentaa, mutta tuota.. kyllä se tilanne siitä vielä vähän lässähtää, kun lopetat imetyksen. En olisi uskonut itsekään, mutta näköjään kaikki on mahdollista. Ja tämäkin tuli täältä pilke silmäkulmassa, vaikka tosijuttu onkin. Sori vaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NOUUU elä sano :D Mitkähän liivit sitä sitten löytää jos nämäkin jää isoks.. Pitää varmaan laittaa ne villasukat sitten :'D

      Poista
  4. Joo minä vissiin unohin päivällä varottaa, että ootappa vaan ku imetys loppuu..sitten Se järkytys vasta iskee ;)
    -täti-ihminen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä tiiä kuinka paljon tästä voi enää lätistyä, mutta kai se on sitten mahollista :D Sillon kun Nöppösen imetyksen lopetin niin ei ollu ihan näin kuivakka tilanne ja sillon oli toisaalta hoikempi niin se ei ollu niin kamalaa. Mutta nyt kyllä oikeesti jää ainooks ulokkeeks vaan tämä maha :D Nöyyyyy..

      Poista
  5. Täällä vielä ihan hyvällä mallilla, kun maidonnousu saa rintavarustuksen näyttämään välillä jopa Baywatch-pätevältä :D Tonkat ei olleet kovin kivat esikoisen imetyksen jälkeen, joten käykö toisen kohdalla sitten imetyksen päätyttyä tuplavahinko ja -lässähtäminen? Pirun painovoima... En odota innolla, vaikka kunnon liivit olisivat kyllä tervetulleet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se aika on niiiin kivaa kun varustus on pätevän näköinen! Mutta todella, luulen että se tuplavahinko on mullakin edessä.. Perhana. Mieskin totesi tänään että ostitkohan ne uudet liivit liian aikaseen, jos ne sitten jossain vaiheessa kun imetystä lopettelee niin pienentyy taas lisää :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!