Kun lapseen sattuu



Se on varmaankin vanhemmuuden pahin hetki, kun lapseen sattuu. Tekisit mitä vain ja ottaisit kivun itsellesi jos voisit, mutta olet ihan voimaton. Et voi tehdä muuta kuin lohduttaa ja halata. Kun olet vanhempi, sydämesi elää kehosi ulkopuolella. Tunnet saman tuskan kuin lapsesi (ja toisaalta onneksi myös ilon).

Viime yönä Mies lähti käyttämään Nöppöstä päivystyksessä minun jäädessä kotiin puristamaan Nöppöseltä tuoksuvaa uninallea (otti mukaansa unikoiran) rintaani vasten. Hilppula nukkui autuaan tietämättömänä tilanteesta. Nöppönen oli pudonnut sängystä ja satuttanut päänsä.

Herättiin Miehen kanssa kovaan pamahdukseen säikähtäen, jonka jälkeen alkoi kuulua korvia raastava huuto sängyn vierestä. Nöppönen oli tullut huomaamatta meidän sänkyyn nukkumaan Miehen puolelle, ja pudonnut siitä päälleen alas. Yleensä hän tulee meidän väliin, mutta joskus jos Mies on kovin keskellä (tai minun puolella, koska minähän en tilaa tarvitse..) hän jää sinne Miehen puolen reunaan, isin kainalossa on kuulemma hyvä olla. Hän on pudonnut joskus aikaisemminkin meidän sängystä, mutta koskaan ei ole mitään sattunut. Ennen kuin nyt. Nyt päähän nousi välittömästi kananmunan kokoinen patti ja mustelma siinä näytti ihan suurelta luomelta, niin tumma ja säännöllisen pyöreä se oli. Yleensä patin kohoamisessa ja mustelman muodostumisessa on kuitenkin hetki mennyt, mutta nyt ne muodostuivat sekunneissa aivan jäätäviksi. Säikähdettiin todella paljon, kun Nöppönenkin kiljui niin kovaa ja pitkään ja pää näytti pahalta. Päätettiin heti että päivystyksessä on hyvä käydä, ei kannata alkaa leikkimään kun on pää ja aivot kyseessä. Pidin kylmäpakkausta Nöppösen otsalla ja Mies lähti hakemaan autoa parkkipaikalta. 

Päivystyskeikkaan meni yhteensä varmaan muutama tunti, ei ollut kuulemma mitään hätää. Edes aivotärähdyksestä ei oltu puhuttu. Nöppönen oli reipas kuten aina lääkärissä, lähtiessäkin hän kyseli että ehtiihän hän leikkiä sitten odotushuoneessa leluilla. Kotiin palattuaan hän tuli vielä mun viereen nukkumaan vähäksi aikaa ja tänään ollaan oltu ihan rauhassa, katsottu Madagascar 3 sekä Risto Räppääjää. Nöppönen on myös tiskannut kahdesti, siitä hän on nyt innostunut. :D Hän on ollut ihan pirteä ja oma itsensä, aamupäivällä valitteli päätään ja kylkeä kipeäksi mutta muuten ei  mitään. Patti on laskenut ja mustelma tummunut. Reipas pieni. <3


Mustelma tänään


Näin Nöppönen halusi itse posettaa, ihana :D


Viime yö nostatti mieleen ahdistavia muistoja reilun vuoden takaa, kun olimme täysin neuvottomia Nöppösen kivun edessä. Yhtäkkiä hän eräänä aamuna valitti että jalka on kipeä, iltapäivään mennessä hän ei enää pystynyt kävelemään. Koko oikea jalka oli turvonnut ja nilkassa oli isot mustelmat. Ruhjeet ja turvotus näyttivät siltä kuin jalka olisi murtunut, mutta kuvissa käytiin eikä ollut. Meillä menikin silloin koko päivä tutkimuksissa, lopulta päästiin veri- ja virtsakokeiden sekä nivelten ultraamisen jälkeen kotiin yhdentoista aikaan illalla diagnoosin kanssa. Sairaus oli kuulemma Henoch-Schönleinin purppura, josta ei oltu (eikä kukaan muukaan) ennen kuultukaan. Nivelkivut olivat niin kovat, ettei Nöppönen voinut lainkaan kävellä tai liikkua oikein muutenkaan. Hän huusi kipua jos yhtään piti liikuttaa sylissäkään. Onneksi se meni ohi ja seuraavana päivänä hän jo käveli varovasti, muuta hoitoa ei ollut kuin kipulääke. Vieläkin tuntuu näin vuoden jälkeen niin pahalta muistella sitä lapsen hätää: kaksivuotias, joka ei pysty liikkumaan kun koskee, eikä ymmärrä miksi. Ihan kamalaa. 

Tällä kertaa ei tainnut sattua onneksi pahemmin, mutta kyllä oli kova huoli silti. En voinut olla ajattelematta sitäkin yhtä kamalaa tapausta joka sattui viime syyskuussa, kun 1-vuotias lapsi tippui sängystään päälleen ja sairaalasta annettiin vain aivotärähdysseurantaan ohjeet. Kotona kuitenkin lapsi oli veltto eikä herännyt, joten takaisin sairaalaan päästyään lapsi vietiin kiireelliseen leikkaukseen ja oli tosi pienestä kiinni, ettei hän menehtynyt. Meillä toki Nöppönen ei esim. oksentanut eikä ollut tajuton tai veltto, mutta kyllä sitä ehti kaikenlaista ajatella. Ehkä ylireagointia, mutta kyllä minusta (ja meistä) on parempi varmistella liikaa kuin liian vähän. 

No, ensi yönä vielä tarkkaillaan ja herätellään parin tunnin välein. Vieläkään mieli ei ole aivan rauhallinen, mutta jospa se tästä. Voi meidän pientä reipasta rakasta. <3

 


16 kommenttia

  1. Hui kamala mikä kuhmu! Päävammat pitää ottaa aina vakavasti ja hyvä kun kävitte näytillä.
    Onneksi mitään pahempaa ei sattunut! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Taidettiin päästä onneksi säikähdyksellä :)

      Poista
  2. On kyllä iso patti ja mustelma, onneksi kaikki on nyt kuitenki hyvin! Lasten kanssa sattuu ja tapahtuu... Aina sitä on huolesta sekasin. Mutta niin ihanasti Nöppönen poseeraa, huippu kyllä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, näitä sattuu. Ihan kamala huoli aina itellä vaikka ei mikään iso juttu oliskaan. Onneks ei tainnu pahemmin käydä tällä kertaa. Ja siis tuo hänen pose on niin huippu, minä ohjeistin tuohon ekaan kuvaan mutta hän halus sitten ite oikein kädet lanteille :D Ja halus ottaa minustakin kuvan, johon neuvoi asennon: kädet lanteille ja selin Nöppöseen, kurkistus olan yli. Siis what?! :D

      Poista
  3. Hui, tosi hurjan näköinen patti :( Parempi on lapsen kivun kohdalla ylireagoida ja varmistella, näistä kun ei koskaan tiedä! Kauhea tuo juttu josta olit lukenut, mä en ole tuollaisesta tapauksesta kuullutkaan! Ja inhottava tuo mikäliepurppura, kipu on varmasti ollut kaamea :( Kyllä sitä pelkää kaikkea mahdollista kun lapseen sattuu, minä olen pelännyt Viljamin astmasta johtuvien hengenahdistusten takia ettei poju jaksa omin avuin hengittää.. Kyllä sen kaiken mitä pienet joutuu kärsimään ottaisi mieluusti itselle!

    Aivan mahtava tuo posetuskuva! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli ihan kamala juttu, taisi Äitilandian Helena kertoa tuosta syksyllä. Kyllä siinäkin on ollu aikamoiset paikat lähellä!

      Tuo Allerginen purppura (ilmeisesti toiselta nimeltään) oli kyllä inhottava, ja kun ei ollut muuta hoitoa kuin kipulääke. Ja nuo nivelten kivut ja turvotukset sekä mustelmat tulivat pari kertaa myöhemminkin uudestaan ja taas käytiin päivystyksessä. Ihme tauti tuokin, kaikkea sitä on. Kamalaa kun lapsi ei voi kivuiltaan kävellä.

      Ja siis hui, astma on kyllä pelottava! Menisin varmaan ihan paniikkiin jos lapsella olis hengenahistusta.. En oo kriisitilanteessa aina mitenkään kovin järkevä :D Onneks astmaankin on hoitoa niin hyvin nykyisin, mutta onhan se kyllä tosi inhottava ja pelottava. Todellakin mielummin itelle ottas.

      Tuohon edelliseen kommenttiin kirjotinkin miten Nöppönen ohjeisti minuakin poseeraamaan, on se aikamoinen malli ja monesti pyytää ottamaan kuvia :D

      Poista
    2. Meillä kyseessä onneksi vain infektioaastma, eli terveenä oireita ei juuri ole, sairastellessa riskejä sitten enemmän. Jatkuva lääkitys käytössä niin pysyy oireet kurissa :)

      Hahaa, meillä ei oo toivoakaan että Viljami suostuisi poseeraamaan :D kuuluu vaan "äiti älä kuvaa!" :D

      Poista
    3. No hyvä, kuulostaa siltä että hyvin pysyy hallinnassa eikä tarvitse koko ajan ahistella. :)

      Nöppönen on kyllä melkoinen ilveilijä kameran edessä :D Minä olin ihan samanlainen lapsena, siis isompanakin lapsena aina halusin kuviin mukaan. Nykyisin en niinkään, tuntuu että aina näyttää jotenki pässiltä nii kuvattavana oleminen (silloin kun siihen ei oo valmistautunu ja laittautunu kunnolla) ei oikein nappaa. Mutta Nöppönen on ihana kun haluaa aina kuviin, voi toinen :D

      Poista
  4. Voi pientä!! :( Ja voi äitiä! Se on ihan kamalaa jos sattuu vähänkään isommin.. Mutta onneks se oli "pelkkä" kuhmu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä :/ Vieläkin kamala jälki (nyt jo vähän kellastunut mustelma) otsassa mutta onneks ei mitään pahempaa tosiaan. Kaikille kertoo miten on sängystä tippunu ja tuli pipi päähän :D

      Poista
  5. Tosi ihana kirjoitus eläydyin itse myös äitinä tuntememuksiisi. Tsemppiä pienelle.<3 noora/ www.noorajatuukka.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä on kunnon jälki otsassa, mutta muuten onneksi kunnossa (eli yhtä uhmakas kuin ennenkin). :)

      Poista
  6. Meidän sukulaispojalla oli kanssa tuo purppura, ja tuli hämärästi mieleen että olikohan siinä joku että jos on sairastanu purppuran ni vesirokkoo ei kai sais sairastaa..?! Onkohan teijän neiti sen jo sairastanu?jos ei niin kannattaa selvittää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaaa no eipäs kyllä meille sanottu mittään tuosta. Tosin Nöppönen oli jo vuosi aikaisemmin saanut vesirokkorokotteen, että ei hänen sitä pitäisi siis sairastaa. Eipä ne tosin sitä sairaalassa varmaan tienneet. Inhottava tauti oli kyllä, onneksi meni aika helposti ohi eikä tullut mitään munuaisongelmia, mitkä siihen voi liittyä. Kiitos kommentistasi :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!