Unikokeilu: lastenhuone(et) uusiksi ja vanhemmillekin oma sänky



En tiedä oikein mistä se ajatus lähti, mutta Miehen joululoman loppupuolella heitettiin yhtäkkiä ilmoille ajatus lasten siirtämisestä samaan huoneeseen nukkumaan. No tuumasta toimeen, sama iltana jo siirrettiin Nöppösen sänky Hilppulan huoneeseen. Ei nämä yöt voi enää huonomminkaan mennä, ajateltiin. HAH. Niinhän sitä luulisi. Varoitan, seuraa jälleen armotonta tilitystä paskoista öistä meidän taloudessa.

Hilppulan huone oli alun perin työhuone. Työpöytä siirrettiin olohuoneeseen joskus loppukeväästä, kun päätettiin kokeilla josko yöriehuja nukkuisi paremmin omassa huoneessaan kuin vanhempien makuuhuoneessa. Nukkui hän, se muutaman tunnin yöheiluminen ja valvominen rauhoittui tosi paljon. Sittemmin hän on taas alkanut välillä valvoskella pitkäänkin öisin, mutta paremmin kuitenkin on mennyt niin, ettei hän nuku mun vieressä (pinnasängyssä siis, tai varsinkaan ihan meidän sängyssä).

Hilppulan huoneessa oli pinnasängyn lisäksi vain kirjahylly (jossa on julmetusti rojua kaapinovien takana) ja levitettävä vuodesohva (kohtuullisen pysyvässä päivähoidossa mun porukoilta). Nöppösen huoneessa oli kaikki lelut sekä tietysti hänen sänkynsä. Jouluna työpöytää piti siirtää olkkarissa eri (eli huonompaan) paikkaan kuusen tieltä, jolloin alettiin miettiä että olisihan se kiva saada taas työhuone käyttöön. Alusta asti on kuitenkin ollut tavoite että lapsilla olisi yhteinen huone. Jotenkin kuitenkin päästiin siitä työhuoneen kaipailusta päätökseen, että siirretään toki lapset samaan huoneeseen nukkumaan, mutta ei alkuperäisen suunnitelman mukaan Nöppösen huoneeseen vaan sittenkin siihen entiseen työhuoneeseen! Ei vieläkään oikein tiedetä miten tässä näin kävi, mutta siirto suoritettiin saman tien. :D Kai me ajateltiin, että toisaalta olisi kiva olla leikkihuone leikkimiseen ja unihuone vain rauhoittumiseen. Kun nyt kuitenkin haluttiin kokeilla lapsia nukkumaan samaan huoneeseen. No teoriassa tämä on edelleen minusta ihan hyvä idea (paitsi ettei sitä työhuonetta sitten ole, koska asumme neliössä). Käytännössä tilanteessa on muuttujia (lue: yöhuutajia) vähän liikaa.


Hilppulan huone ennen

Nöppösen huone ennen

Nöppösen huone ennen


Ennen nukkumisjärjestelyiden vaihtamista Nöppönen oli nukkunut melkein kolme kuukautta käytännössä koko yön mun ja Miehen sängyssä. Hän saattoi käydä omassa sängyssään alle tunnin nukkumassa ja sitten hipsi jo puoli ysiltä meidän sänkyyn, paljon ennen kuin me itse oltiin menty nukkumaan. Siitä häntä ei saanut ilman jäätävää huutoa takaisin omaan sänkyynsä, joten annettiin olla ja ajateltiin sen olevan vaihe. Viime keväänä Nöppösellä oli ollut nimittäin jossain vaiheessa hyvän nukkumisen kausi, meni varmaan useampi viikko niin että hän ei raivonnut yöllä ollenkaan. Tuli hän meidän viereen kyllä aamuyöllä, mutta niin hiljaa ettei siihen välttämättä kunnolla herännyt. Hän saattoi vähän ulistakin normihuutoja, mutta mitään tunnin kestävää demoniraivoa ei ollut. Oltiin ihmeissämme ja mietittiin jo, että josko hän 2,5 –vuotiaana alkaisi nukkua täydempiä öitä. No ei alkanut ja raivoaminenkin alkoi taas. Prkl.

Nyt sitten alkoi tuntua, että jos tämä meidän sänkyyn pyrkiminen olisi ohimenevä vaihe, se saisi tosiaan alkaa mennä jo ohi. Minä nukun aika huonosti muutenkin, saati sitten että Nöppönen tunkee päälle ja potkii minua unissaan (tai heräilee siinä vieressäkin). Hän myös saattoi huutaa, vaikka nukkui vieressä. (Tämä Nöppösen häiriköinti siis Hilppulan yöhuutojen lisäksi.) Eniten kuitenkin kyrsi, että hän oli siellä jo illalla ennen kuin me Miehen kanssa ehdittiin sänkyyn. Mies nukkui käytännössä sen kolme kuukautta sohvalla, jotta minä mahduin paremmin Nöppösen kanssa meidän sänkyyn.

Ei varmaan siis yllätä, ettei tarvinnut paljon viettää parisuhdeaikaa iltaisin, kun Nöppönen saattoi milloin vain karata omasta huoneestaan ja pyrkiä meidän sänkyyn. Tai karata sieltä meidänkin sängystä, kun minä en vielä ollut nukkumassa vaan yrittämässä sitä parisuhdeajan viettämistä olohuoneen puolella. Ja tiedättekö, ainakin meillä se vaikuttaa yllättävän paljon kun ei nuku samassa sängyssä puolison kanssa. Kun ei mene yhtä aikaa sänkyyn ja ole kainalokkain. En nyt väitä ettei se onnistuisi sohvallakin (siis ylipäätään toisen kanssa oleminen, tässä ei nyt ole mitään likaista!) mutta on siinä kuulkaa aivan eri fiilis mennä oikeasti yhdessä nukkumaan. En edes muistanut miltä se tuntuu, kun Mies tuhisee vieressä (no kuorsaa ja häiritsee korvatulppienkin läpi, mutta elän sen kanssa) ja illalla saa viimeiseksi selkään silittelyä ennen nukahtamista. Tuntuu heti paljon läheisemmältä olla Miehen kanssa. Ja vaikka kuinka onkin ihanaa nuuskuttaa myös sitä nukkuvaa lasta vieressä, olen kuitenkin aina halunnut että meidän sänky olisi meidän sänky: vanhempien sänky (hups, siis tietenkin miehen ja vaimon sänky!). Ei haittaisi jos Nöppönen tulisi viereen joskus aamuyöstä, jos hän tulisi hiljaa eikä tarvitsisi sitten itse lähteä hakemaan hänelle miljoonaa unilelua ja tyynyä ja jos oikein vaativaksi heittäytyy niin omaa peittoakin… Mutta olisi kiva saada sänky takaisin meille aikuisille niin, että edes aloitetaan yö samassa huoneessa.


Unihuone nyt

Leikkihuone nyt


Keittiöjutut ja nuket on leikeissä tärkeimmät

Tuonne tyhjälle seinälle pitäisi kehystää jotain kuvia ja lasten taidetta



Nyt on lasten yhdessä nukkumista takana vajaa kaksi viikkoa. Samalla kun muutettiin Nöppösen sänky Hilppulan viereen, tehtiin selväksi että enää ei pääse hipsimään isoon sänkyyn nukkumaan. Tuntui selkeältä päätökseltä, että nyt muuttui nämä kaksi asiaa kerralla. No, Nöppönen tietysti yrittää edelleen jatkuvasti karata. Hän kyllä nukahtaa hyvin, ja on yli 1,5 vuotta nukahtanut pääasiassa itsekseen nätisti (että ne unikoulut, joissa sanotaan että kun lapsi nukahtaa yksin niin hän nukkuu koko yön heräämättä, ovat todellakin olleet meidän osalta pelkkää kusetusta molempien lasten kanssa). Hänet saa vietyä kuitenkin helpommin nyt uuteen unihuoneeseen takaisin kuin entiseen omaan huoneeseen. Varmaan siskon seura tuntuu kuitenkin turvallisemmalta. Se vaan on huono puoli, että Hilppula usein herää kun Nöppösen vie takaisin sänkyynsä. Sitten siitä huudosta ei meinaa loppua tulla. Nöppönen suhisee: ”Pää tyynyyn la latka unia!” mikä on aika huvittavaa kun hän itse on siskon hereille karjunut… Nöppönen on myös muutaman kerran vetänyt kunnon raivarit ja Hilppula on tietenkin säikähtänyt kovasti. Hilppulakin on joskus herättänyt Nöppösen, mutta yleensä taitaa mennä toisin päin.

Positiivista on, että vaikka paskoja ja paskempia öitä on takana, Miehellä ainakin on luotto tulevaan että hyvä tästä vielä tulee. Itse en ole varma, viime yönä vein Nöppösen kahdesti omaan sänkyynsä (siis sen jälkeen kun oltiin nukkumassa Miehen kanssa, sitä ennen pari kertaa) ja siinä valvoessa meni 1,5 tuntia. Sen jälkeen Mies vei jossain vaiheessa hänet sänkyynsä, kunnes minä taas pian heräsin jäätävään karjumiseen. Aika uupunut olo on ollut, ja lapset ovat olleen selkeästi väsyneempiä. Hilppula kompensoi nukkumalla pitkät päikkärit, Nöppönen on vain kiukkuinen ja ihan poikki. Viime viikolla tosin jopa Nöppönen nukkui päiväkodissa, mitä hän on viimeksi tehnyt joskus keväällä/kesällä kai. Tänäänkin ilta oli aikamoista väsyraivoamista kolmevuotiaan osalta, oli taas ihan kädetön olo kun ei vaan jaksa ymmärtää tarpeeksi. Nöppönen on 3v3kk elämänsä aikana nukkunut alle 10 kokonaan tai vain yhdellä heräämisellä. Yleensä heräilyjä ja huutamisia on useita joka yö.  Ei siis ihme että häntä väsyttää ja kiukuttaa, kuten minuakin.

No eipä se auta, näillä mennään. En keksi enää mitään mitä voisimme tehdä öiden parantamiseksi. Täytyy vaan toivoa, että joskus tämäkin loppuu. On vaan ihan jumalattoman pitkä ja rasittava vaihe, ja mikä vielä pelottavampaa: mitä jos tämä ei olekaan vaihe vaan ihan vaan meidän elämää (ja öitä) aina? Ziisös.

Tiedän että ei saisi valittaa, itsepä lapseni olen halunnut ja saanut ja itsehän niistä pitäisi täten selvitä. Mitäs menit tekemään lapsia jne, on näitä kuultu. Ja tiedostan, että olen oikeasti onnellisessa asemassa kun olen ylipäätään saanut lapsia, joita ei kaikille tahtoville suoda. Vaikka se on varmasti selvää, totean nyt vielä että rakastan lapsiani yli kaiken enkä vaihtaisi tätä elämää mihinkään. Tietenkään. Mutta kyllä minä kaikesta huolimatta silti haaveilen, että meidänkin lapset joskus nukkuisivat. Että tämän yli kolmen vuoden katkottujen öiden jälkeen alkaisi joskus saada nukuttua enemmän kuin pari tuntia putkeen.




17 kommenttia

  1. Voi, nyt omat yövalvomiset tuntuu lastenleikille sinun rinnalla!
    Hirmuisesti jaksamista sinne, ja toivoa kannattaa pitää aina yllä. Vaikka nyt tuntuu hirveelle niin uskallan uhmata kohtaloa ja sanoa, että varmasti jossain vaiheessa helpottaa. Itse oisin tuossa vaiheessa tiukkana ja pysyisin päätöksissä, vaikka raskaalta tuntuisikin. *virtuaalinenvoimahali*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä oonkin kironnu näitä öitä jo piiiiitkään, ja ollut kateellinen hyvin nukkuvien lasten vanhemmille. Miten paljon se tekiskään elämälle kun ei tarviis illalla jo miettiä että montakohan kertaa tänä yönä noustaan? No mut toisaalta, mun tilanne on varmaan jonkun toisen mielestä lasten leikkiä. Kaikki on suhteellista ja kaikkeen tottuu, valvomiseenkin. Yllättävän hyvin sitä kuitenkin pärjää, onneks en oo töissä niin ei tarvii käyttää aivoja niin hirveesti tässä kotiarjessa :D
      Tiukkana pitää pysyä joo, muutenhan kaikki jo tehty duuni menee hukkaan. Vaikka kyllä joskus yöllä tulee tunne että sais ees jotenki nukkua kun antais periks. Mutta ei, kyllä se on nyt oltava jämäkkä. Niinkuin sillonkin kun opetin Nöppösen nukahtamaan itekseen, hetki siinä meni mutta kun ei antanu periks ja nukuttanu viereen niin kyllä se sen oppi. Se vaan ei tosiaan sitä yöheräilyä poistanu..
      Mutta kiitos! Nämä kommentit antaa voimia :)

      Poista
  2. Vaikka teille on lapsia siunaantunut ja vielä itse niin halunneet ja vaikka he ovatkin epäilemättä rakkainta koko maailmassa, on silti täysi oikeus sanoa että väsyttää ja kiukuttaa! En sano "kyllä se siitä", tuskin lohduttaisi. Uskon ja toivon että lapset oppivat nukkumaan yönsä ennemmin tai myöhemmin kun pysytte vahvoina ja viette yölläkin omiin sänkyihinsä! Varmasti toistensa seura tuo öisin turvaa :) Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei se lohduta, varsinkin kun siihen on aika vaikee välillä uskoa. Ehkä ärsyttävin kommentti on "no ei ne enää teininä viereen tule nukkumaan" tai vastaavat. Joo kyllä mä sen tiedän, mutta ei vaan hirveesti lohduta että "kun vielä monta vuotta jaksat valvoo niin kyllä se sit helpottaa". Prkl.
      Kyllä minäkin (kai) uskon että joskus ne nukkuu paremmin, alkais vaan olla jo aika mun mielestä.. Mut jospa ne nyt kun tähän uuteen järjestelyyn joskus tottuu niin alkaavat pärjätä keskenään. Viimestään sitten teininä hemmetti :D
      Ja kiitos <3

      Poista
  3. Yhdyn Maarian kommenttiin! :) Tsempit myös minulta! <3

    Ps huoneet näyttävät kivoilta!

    VastaaPoista
  4. Näin keskiviikon ja torstain välisenä yönä klo 1.30.. V***tuttaa niin paljon. Kommentoin ensimmäistä (?) kertaa blogiisi ja syy tai ansio siitä kuuluu nyt pojalleni, joka tuolla huoneessaan karjuu/kirkuu paraikaa. Odottelen taas 5minuuttia ja käyn uudelleen kippaamassa pystyyn kammenneen pojan nurin. Tätä vaihetta on nyt kestänyt taas jo niin monta kuukautta, etten ihan tarkkaan muistakaan. Meilläkin välillä oli hetki, että MOLEMMAT lapsista (ikää heillä 1v 4kk) nukkuivat yönsä. Yleensä mies hoitaa yöt, koska sietää väsymystä paremmin. Nyt yöt ovat olleet niin hulluja, että on mun vuoroni.

    Palatakseni pojan huutoon. Eilinen kausi-influenssarokotteen vahvistuspiikki varmaan nyt huudattaa. Tai hampaat. Tai ikä tai en tiedä, mutta huudattaa kuitenkin. Viime yönä karjui 1,5h putkeen plus yksittäiset tutinkatoamishuudot. Ei mitään vienoja kutsuhuutoja vaan täysin palkein. Jos toinen on hiljaa, huutaa toinen. Nyt kun huudot ovat olleet pidempään jatkuvia, muistelen kaiholla aikaa, kun öisin kävimme vaan etsimässä lapsille tuttia suuhun ja siinä se..

    Sekavaa tekstiä sekavasta päästä. Aamulla kello soi puoli 7 ja työt odottavat. Miten niistäkin selviää.. Sitä vertaistukea tosiaan näinä pimeinä hetkinä kaipaa. Sattui tämä viimeisin postauksesi niin hyvään (HUONOON!!!) saumaan omassa inhorealistisessa arjessa.:P

    -jules

    P.s. Me ollaan vähän niin kuin vanhoja tuttuja vuosien takaa.;) ja meillä on sama varaäiti. :) ja lapsemme (sun nuorin) on lähes samanikäiset kuin meidän kaksoset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo tunnistin sut heti tuosta, meidän (:D) varaäiti on varmaan näyttäny sun lasten kuviakin joskus! Ja muistan kun kerto teidän kaksosraskaudesta ja jotain kuulumisiakin kai joskus. Hassua kun tavallaan oon tienny sinut ihan lapsesta asti mut en kuitenkaan tuntenu koskaan. Mistä löysit tänne? :)

      Ja joo hei teillä vielä kaksoset. Ziisös. Kuulostaa tuo 1,5 tunnin täysillä huutaminen aika tutulta, noin niinkun muiden heräilyjen lisäksi. Vitsit se on kyllä hanurista ja pää räjähtää korvien kanssa samaa tahtia. Huone kaikuu ja mikkään ei auta. Epätoivo vaan kasvaa desibelien myötä. Ihan kamalaa! Siis todellakin i feel you! Ja tuo että jos sitten se toinen on hiljaa niin ihan taatusti se toinen sitten huutaa (ja meillä ainakin toinen herää siihen ihan heti). Voin tässä ihan nähdä ja kuulla mielessäni tuon tilanteen kun ootat sen 5min ja käyt taas kippaamassa lapsen nurin, huuto alkaa ja kippaat sen taas nurin. Ja jatkuu. Ja eipä tarvii ees kuvitella tilannetta ens yönä kun meillä on sama homma :D Paitsi onneks nykyään ei tarvii käydä jatkuvasti kippaamassa Hilppulaa, se on alkanu nopeemmin rauhottua. Mut toi 5min oottaminen ja huutaminen on niiiiin tuttua, Nöppöstäkin joskus unikoulutettiin tuolleen kun meni ihan mahottomaks se parin tunnin nukutus vieressä silittelemällä.

      Mutta hei, jos teillä joskus on jo se onnistunut että molemmat nukkuu (ja siis kunnioitusta sille, ei oo meillä koskaan onnistunu vaikka toinen on vanhempi kun toinen) niin se on varmasti vielä mahdollista! Ehkä nyt on sitten kaikkee hampaita ja rokotusta yms mitkä vaikuttaa, ja toisaalta jos useempi kuukaus ollu levottomampaa niin ehkä liikkumisen lisääntyminen tai joku muu sellainen voi vaikuttaa. Nää on nyt näitä latteuksia, mutta varmasti on mahollista vielä yhtäaikainen nukkuminen entiseen malliin. Se ei tietysti paljon lohduta että "joskus vielä" kun just nyt väsyttää ja tympii ihan pirusti, tiedän. Toivon että tuo on niitä kuuluisia vaiheita ja menis pian ohi, on varmasti ihan tosi rankka tilanne. Ja siis käyt töissä! Mullahan on tässä sentään se että mun ei tarvii käyttää näitä väsyneitä aivoja kotiarjessa niin kauheesti :D Mutta sä oot töissä, niin voin kyllä kuvitella tuon yön toivottomuuden.. Ai kamala. Hatunnosto sulle (tai teille)!

      Hirveesti voimia ens yöhön ja seuraaviin, toivon parasta teille! Ja saa avautua lisääkin :D Mäkin olen piiiitkät ajat lukenu puhelimella blogeja esim. kyyhöttäen pinnasängyn vieressä lattialla, kyllä se virtuaalinenkin vertaistuki tuntuu niin hyvältä! Ja mulle saa laittaa sähköpostia jos haluaa avautua lisää, ainakin me jaetaan samoja yöllisiä kokemuksia varaäidin lisäksi :D Kiitos, oli tosi kiva kun kommentoit! Tsemppiä! :)

      Poista
    2. Äitilandian kautta tänne löysin joulun pyhinä ja taisin samoin tein kahlata koko historian läpi. :)

      -j

      Poista
    3. Okkei :) Niin ja just kun sanoin että meillä ei oo enää tarvinnu tuota 5min huuto -taktiikkaa käyttää niin arvaappa mitä just teen.. Jep. Hilppula ei oikein halua mennä nukkumaan, karjuu aivan täyttä. No mut nyt ei sentään oo vielä yö, itekin valvon eikä oo ees Mies kotona seuraa vailla niin tässähän sitä voi juosta silittelemässä :D

      Poista
    4. Meillä on vaan tuo yks 7kk heräilijä toistaiseksi... Mut siinäki tarpeeksi tällä hetkellä.. Nyt parhaillaan lasku käynnissä taas, totta tää on varmaan jo ennätys tähän mennessä: Kasilta laitettu nukkuun ja nyt puolentoista tunnin aikana heränny jo kuus kertaa!!! Oi tätä autuutta, lupaa hyvää tulevalle yölle. Että ajatellaan toisiamme aina kun yöllä valvotaan <3

      Poista
    5. Eikä! Aika jäätävää sielläkin, kuulostaa tutulta. Ja just tuo kun tietää jo miten hyvää lupaa loppuyöllekin.. Voi ei. Tsemppiä kovasti! Mieti mua raastamassa hermojani vähintäänkin noin klo 02-04 välillä :D Voimia!

      Poista
    6. Rakkaat, melkein tyttäret!
      Avun pyytäminen ei ole häpeällistä eikä sen saaminen tee teistä epäonnistujia.
      -varaäiti-

      Poista
    7. Ihana <3 Mää tuun sitten teille syömään kun tuutte Suomeen. Tilitän sitten heti suu vaahossa :D

      Poista
  5. Kivalta näyttää! Tuo keinuheppa on ihana, minua niin harmittaa kun se ei mahtunut meidän mukaan tänne :(

    ps. Sisulle on TAAS haaste blogissani ;) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä söpö! Joulupukki osas kyllä arvata mikä on meidän pienen heppatyttö-Hilppulan mieleen :)

      Ja voi kiitos, ihana! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!