Miten selittää kuolema 3-vuotiaalle?



Meidän perhettä kohtasi suru pari viikkoa sitten. Mun ukki kuoli lähes 90-vuotiaana, pitkään sairastelleena mutta kuitenkin lopulta yllättäen ja nopeasti. Nyt tulevana perjantaina meillä on hautajaiset ja haluaisin ennen tilaisuutta valmistella Nöppöstä ja kertoa hänelle aiheesta. Mutta miten? 

Me käytiin katsomassa lasten kanssa isoukkia sairaalassa. Silloin hän nukkui, eikä näyttänyt päällepäin kovin sairaalta happiviiksiä lukuun ottamatta. Nöppönen kyseli, että pistetäänkö isoukkiin rokotteita ja annetaanko hänelle lääkettä. Hänelle kerrottiin isoukin olevan todella sairas, ei missään nuhassa vain, ja että lääkärit hoitavat sen takia sairaalassa. Nöppönen ei kovin paljoa silloin kysellyt aiheesta, ilmeisesti selitykset riittivät. Toista kertaa emme ehtineet lasten kanssa käydä sairaalassa, ei tuntunut hyvältä idealta mennä silloin kun isoukki oli selvästi monin tavoin huonompana. Jos tilannetta oli minunkin vaikea katsoa, niin olisi se varmaan pelottanut lastakin.

Rehellisesti sanoen isoukki ei ollut kovin läheinen Nöppöselle. Hän oli koko Nöppösen elämän ajan sairas ja muutenkin hän oli luonteeltaan hiljainen puurtaja, omissa oloissaan viihtyvä. Yleensä heillä käydessä hän saattoi tulla tervehtimään, mutta mennä sitten kellariin rakentamaan puu- ja metallitöitään. Vähemmästä yhdessäolosta huolimatta Nöppönen kuitenkin selvästi muistaa isoukin. Mun mummi eli Nöppösen isomummi tuli suru-uutisesta seuraavana päivänä meillä käymään, ja Nöppönen kysyi heti, että missä isoukki on. Selitin hänelle, että isoukki ei enää tule, hän on kuollut. Sitten hän kysyi, että minkä takia isoukki on koko päivän sairaalassa (hän kyselee monista asioista ”miksi koko päivän” –tyyppisesti).  Vastasin, että isoukki oli niin sairas että hän on nyt kuollut eikä pääse enää tulemaan kotiin. Sitten tilanteeseen tuli jotain muuta joka vei lapsen huomion, kun talo oli täynnä väkeä. Näin jälkeenpäin harmittaa, että Nöppönen tuli kysyneeksi ensimmäistä kertaa asiasta sellaisessa eteishässäkässä, jossa tilanne meni sitten jotenkin ohi ennen kuin asiaa käsiteltiin kunnolla. Tämän jälkeen hän kysyi kerran sairaalan ohi autolla ajettaessa jotain isoukista, ja myös samalla Miehen porukoiden jo viime kesänä kuolleesta koirasta.

Meillä ei ole Miehen kanssa vielä yhteisymmärrystä siitä, mitä kerrotaan kuoleman jälkeen tapahtuvan. Minusta tuntuisi luontevalta kertoa se perinteinen kristillinen lohdutustarina. Että kuollut läheinen menee taivaaseen, jossa on hyvä olla, ja saa siellä olla rakkaidensa kanssa ja sieltä voi katsella meitä jäljelle jääneitä. Vaikka en ole edes varma, mitä itse uskon. Tai ehkä niin, että haluaisin uskoa enemmän kuin uskon. Mies taas ei usko mihinkään, eikä haluaisi satuilla taivaasta. Mutta minusta on kamalan lohduton ajatus, että vain lakkaa olemasta. En halua toisaalta itse ajatella niin, enkä varsinkaan selittää sitä lapsille. Mietittiin jo että pitäisikö niin kuin Leijonakuninkaassa (:D), että kuolleet esi-isät ja läheiset ovat tähtiä, jotka katsovat meitä taivaalta. Se ei sitten ollut Miehen mielestä niin pahasti satuiltu… Tätä täytyy vielä miettiä, koska tietenkin meidän pitää kertoa asiat johdonmukaisesti samalla tavalla lapsille. Ei vielä päästy yhteisymmärrykseen.

Hautajaiset ovat siis perjantaina. Alun perin oli tarkoitus, että lapset eivät osallistu hautajaisiin lainkaan. Minusta se olisi kuitenkin toisaalta hyvä lastenkin olla mukana, ja muistokeskustelussakin pappi oli samaa mieltä. Mies taas ei haluaisi ottaa lapsia mukaan, ettei kukaan ainakaan pahoittaisi mieltään lasten takia (koska ei ole varmaa että he osaavat kovin nätisti ja hillitysti käyttäytyä). Näillä näkymin lapset tulevat muistotilaisuuteen, itse siunaus kappelissa jäisi välistä. En oikein tiedä mitä ajatella. Mun oma keskittyminen menee lapsiin jos he ovat mukana, enkä voi tukea omaa äitiäni ja mummia niin hyvin. Toisaalta taas minusta lapsia ei pitäisi jättää ulkopuolelle ja aliarvioida heidän ymmärtämystään sekä asian kestämistä. Mutta onko sitten niin tärkeää, että Nöppönen (tai siis molemmat lapset, mutta Hilppulan 1v5kk ymmärryksestä en vielä kovin suuria kuvittele) osallistuu juuri näihin hautajaisiin? Kyseessä oli kuitenkin henkilö, jota Nöppönen ei kovin usein nähnyt, ja joka ei ollut varsinaisesti juuri lapsille läheinen ja mukana arjessa. Pitäisikö kuolemakeskustelut siirtää siis vielä tulevaisuuteen? Toisaalta, kyllä hän on pari kertaa aiheesta kysynyt, niin olisi outoa olla selittämättä kunnolla.

Lueskelin netistä ohjeita lapselle kuolen kertomisesta, ja MLL:n vanhempainnetissä oli kerrottu asiasta aika hyvin. Tosin en kyllä veisi lasta katsomaan kuollutta, itsekään en halua mennä. Myös Valeäidin blogista löytyi hyviä vinkkejä kertomiseen. Silti tuntuu epävarmalta. Nöppönen on kuitenkin vasta kolme vuotta. Tässä yhtenä päivänä puhuttiin ajasta kun hän oli vauva, ja hän kysyi minkä ikäinen Hilppula oli silloin. Kerroin, ettei Hilppulaa ollut vielä edes olemassa. Mutta vaikka kuinka yritin eri tavoin selittää, niin ei hän vielä ymmärtänyt, miten jotain ihmistä ei olekaan olemassa. Hän kysyi, että oliko Hilppula sitten yksin ulkona. (Söpö Nöppönen <3)


Miten osaan selittää niin, että kolmevuotias ymmärtää? Ja tarvitseeko edes selittää ja ottaa mukaan hautajaisiin, kun menetys ei näy jokapäiväisessä arkielämässä? 




8 kommenttia

  1. Kuolemaa on vaikea selittää välillä aikusellekaan. Otan osaa suruunne ja voimia perjantaille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on, ja en tosiaan itsekään oikein tiedä mitä ajatella. Niin selitäpä lapselle. Hankalaa. Kiitos <3

      Poista
  2. Tämä tulee ehkä jo vähän myöhään, mutta tässä omia ajatuksiani joita kävin läpi kun meidän 3-vuotias oli mukana isomummin hautajaisissa.

    Mielestäni kristillisissä tilaisuuksissa ei tarvitse varoa tai vältellä lasten osallistumista. Onhan Jeesus itse sanonut: "Antakaa lasten tulla minun tyköni". Muiden halua hiljentyä tulee tietysti myös kunnioittaa. Joten jos tietää, ettei lapset jaksa millään viihdykkeillä ja eväillä (kirjat, rusinat tms) olla suunnilleen paikoillaan, voi miettiä vaihtoehtoisia suunnitelmia lasten osallistumiselle (ei ollenkaan siunaustilaisuuteen, joku poistuu heidän kanssaan tarvittaessa ym).

    Itse luin myös ohjeeksi, että vastaa vain lapsen esittämiin kysymyksiin lapsen ymmärrystason mukaan. Erityisesti hämmentävää lapselle voivat olla itkevät ja surevat ihmiset. Meillä on myös kaksi vanhempaa lasta, joiden kanssa tuli enemmän juteltua kuolemasta ja kuopus sitten vähän niinkuin sivusta kuuli ja osallistui keskusteluihin. Varsinaisesti suoraan hän ei itse asiaa ihmetellyt (isomummi ei ollut läsnä meidän arkielämässämme, joten hänen kuolemansakaan ei siinä näkynyt).

    Meillä oli kyseessä ortodoksiset hautajaiset, joissa vainaja on kirkkosalin keskellä avoimessa arkussa. Kuopus kävi arkun vierellä, mutta suhtautui asiaan hyvin luonnollisesti. Enemmän vainajan näkeminen pelotti isompia lapsia, mutta lopulta heille oli helpotus nähdä isomummi nukkuvan näköisenä, sillä heidän ennakkomielikuvansa olivat ihan jotain muuta. Kun kaikki läheiset suhtautuivat asiaan luonnollisesti, oli lapsillakin selvästi rauhallinen olo. Ja etukäteen juteltiin paljon siitä miksi moni itkee ja suree.

    Osanottoni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi! Eikä edes tullut myöhään, luin tämän kyllä aikaisemmin mutta nyt vasta ehdin koneelle ja vastaamaan.

      Meillä lapset siis tosiaan tulivat suoraan muistotilaisuuteen, ja se oli aika hyvä ratkaisu. Isompi olisi kyllä osannut varmasti olla nätisti kappelissakin, mutta pienempi olisi juurkin kiipeillyt penkeillä mikä ei tuntunut sopivalta, vaikka lapset toki lapsia ovatkin. Muistotilaisuudessakin sai syöttää paketillisen rusinoita pienemmälle että kuultiin muistopuheet, meinasi olla vähän levotonta. Esikoinen oli kyllä tosi hienosti! Mutta ei hän kyllä ymmärtänyt, yritin kyllä kovasti selittää kuolemaa ja sen lopullisuutta, mutta silti hän ensimmäisenä muistotilaisuudessa kysyi että joko mennän isoukkia tapaamaan.

      En selitellyt kovin paljoa enempää mitä lapsi kysyi, kysymyksiin vastasin rehellisesti. Kerroin esim että kukaan ei tiedä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, mutta että jotkut uskovat kuolleen sielun (ja joo selitäpä sielu :D) menevän taivaaseen. Jostain hän keksi kuitenkin, että kuollut ei pääse kuopasta ylös koska se on näääääin iso kuoppa. En tiedä mistä se tuli, koska en edes ollut puhunut maahan hautaamisesta vielä, tässä tapauksessa kyseessä oli kuitenkin tuhkaaminen.

      No lopulta ihan hyvin kai sain selitettyä, ainakaan hän ei osannut pelätä mitään. Mutta ei kyllä ymmärtänytkään vielä. Ehkä ei vielä tarvitsekaan.

      Kiitos paljon!

      Poista
  3. Meille oli itsestään selvää, että kun miehen mummo kaksi vuotta sitten jouluna kuoli, myös puolitoistavuotias tulee mukaan hautajaisiin. Tuntui, ettei haluttu "mystifioida" kuolemaa ja toisaalta isomummo oli jäänyt pojalle sen verran etäiseksi, ettei pojan tunnereaktio pelottanut. Siunaustilaisuudessa poika jaksoi hyvin rusinapaketin voimalla ja muistotilaisuuteen lasten äänet toivat vaan kaivattua iloa. Jos meno olisi mennyt villimmäksi, olisimme toki menneet eteiseen rauhoittumaan. Sen verran hartaita nuo siunaustilaisuudet kuitenkin mielestäni ovat, ettei minun mielestäni niihin kuulu padit tai kannettavat dvd-soittimet: meidän puolitoistavuotiaamme kysymykset silloin tällöin olivat minusta paljon pienempi paha kuin se, että miehen serkun lapset pysyttelivät hiljaa kirkossa katsomalla Nemoa etsimässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en mäkään olis kappeliin kyllä ipadia ehkä ensimmäisenä ottanut.. Varsinkin kun istuttiin heti toisessa rivissä. Nöppönen olisi varmasti jaksanut olla hyvin, mutta Hilppula ei, varsinkin kun hänen päikkäriaika oli vielä meneillään siunauksen alkaessa. Paras oli siis jättää hänet kotiin nukkumaan. Ja vaikka saikin nukkua rauhassa loppuun asti unensa niin oli kyllä meno muistotilaisuudessa silti villiä. :D Ei meinannu rusinapaketit riittää meidän pienelle ahmatille ja mielensäpahoittajalle.. Kaarikilaritkin todistivat hienosti, miten kirkossa kaikuu. :D Mutta ihan kohtuudella meni kuitenkin.

      Nöppönen kyseli tänäänkin kuolemasta ja että "millon isoukki nousee sieltä" (mistä?). Noo ehkä hänen ei vielä tarvitse ymmärtää. Ja tosiaan ei vaikuta meidän arkielämään, koska isoukki oli sen verran etäinen kuitenkin. Selvästi utelias on kuitenkin, tietysti.

      Kiitos kommentistasi!

      Poista
  4. Kirjastosta löytyy aika paljon lasten kirjoja jotka käsittelevät kuolemaa,suosittelen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pitää varmaan etsiä joku opus sieltä. Vaikka kuollut ei tässä tapauksessa lapselle läheinen ollutkaan, on hän silti jäänyt selvästi mieleen sen jälkeen, kun kerroin kuolemasta Nöppöselle. Nyt hän on monesti kysellyt isoukista ja kuolemasta, pitänee siis lukea tosiaan jotain etten ihan ihmeitä höpöttele sitten :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!