Kun Baby Showereista tulikin After baby –juhlat (koska kiireinen vauva)



Kylläpä naurattaa vieläkin viikonlopun repeilyt, oli niin huippua! No muuta en toki odottanutkaan, kun sillä ystäväporukalla kokoontui. Kiitos ihanat. <3

Lauantaina päästiin siis vihdoin juhlimaan Millan vauvajuhlia. Alkuperäiset baby showerit jäivät välistä, kun minijäbä oli niin kiireinen että pippaloiden aattoiltana päätti livahtaa jo vatsanahkan toiselle puolelle maailmaa ihmettelemään. Nyt jätkä on jo kaksi kuukautta vanha. Kohta on jo neljännes mennyt vauvavuodesta, apua! Niin ohikiitäviä aikoja
 
Meidän juhlien, tai ainakin koristeluiden, kohokohta oli ilmapalloyllätys ovessa. Ideana siis, että kun Milla saapuu (heillä siis pidettiin juhlat ja hänet oli häädetty meikkikouluun Make Up Storeen) ja avaa oven, niin ilmapallot satavat päälle yllättäen täydellisesti. Nooooo sanotaanko vaikka niin ettei mennyt taas ihan niin kuin Strömsössä. Olisi toki voinut sanoa esim. sille Millan miehelle ettei hän sitten aukaise ovea… Pallot vaan valahtivat rappukäytävään oven raosta ja Milla oli käytävällä kaukana lastenvaunujen takana. Että olipa hienoo, ahhahaa voi meitä. Ei mennyt ihan niin kuin suunniteltiin. No mutta, ainakin herätti suunnattomasti hilpeyttä. Video oven aukaisusta on 2,5 minuuttia pitkä ja siinä nauretaan kohtuullisen kovaa ja koko ajan. :D Huippua.




Ei ollut muutenkaan ihan blogiuskottavat koristelut, seesteiset ja yhteensopivat härpäkkeet sun muut. Ilmapallojen ja serpentiinien virittely kattoon ei mennyt myöskään ihan vahvasti ja ilman kiroilua, mutta olipahan ainakin hiton hauskaa viritellä joka kohtaan jotain sinistä hässäkkää. Muah.

Ruuat oli kyllä oikein onnistuneet! Lounas syötiin heti, sillä me oltiin aloitettu koristelut ja muut järjestelyt jo puoli yhdentoista aikaan aamupäivästä Millan lähtiessä meikattavaksi. Lounaaksi oli uusia perunoita, savulohta, salaattia, tsatsikia, Titan itse tekemää aivan ihanaa leipää, tuoretta ananasta, vuohenjuustoa ja viinirypäleitä. Oli muuten hyvää, ahh kun maistuis nytkin! Kahville otettiin mansikka-sacherkakkua ja sitruuna-vadelmamarenkipiirasta. Ja ehkä jokunen namipussi. Ja sipsiä dippeineen. Myöhemmin vielä leipastiin yhdessä karjalanpiirakoita, se oli kyllä kivaa! En ollu koskaan kokeillu mutta yllättävän hienoja tuli. Keitettiin lisää kahvia ja korkattiin parsa-halloumipiiras sekä kikherne-kuskussalaatti. Ihan hullun hyviä oli kaikki.






Maidottomat karjalanpiirakat jäivät hieman kalpean värisiksi. :D

 

Meillä oli alkuperäisenä tarkoituksena tehdä Millalle synnytyskoru. Eli että kaikki vieraat tuovat jonkin helmen ja kertovat, miksi juuri sen helmen ovat valinneet. Milla sitten tekisi helmistä rannekorun, jonka ottaisi mukaan synnytykseen tuomaan voimaa ja kannustavia ajatuksia meiltä. Noh, näkyihän tuo synnyttäminen onnistuvan ilmankin aika näppärästi. :D Haluttiin kuitenkin toteuttaa koru, vaikka se nyt ei synnytykseen mukaan ehtinytkään. Idea nyt onkin ehkä sitten enemmän rukousnauhan tyyppinen, meiltä joka tapauksessa voimaa ja hyviä fiiliksiä toivotteleva. Sinulle Milla. <3


Tähän tulee myöhemmin vielä pari helmeä lisää.


Illan itkut sai aikaan K kauniilla laulullaan ja kitaransoitollaan (ja oli muuten paras helmitarina se laulu, kalpeni muut horinat siinä :D). K lauloi Sinun silmäsi ja Pikkuinen lapsi näkee sen jotka löytyvät Lasten virsikirjasta. Piti vähän kyynelehtiä, oli niin kaunista. Molemmat kappaleet ovat Anna-Mari Kaskisen sanoittamia, ilmankos olivatkin niin ihania. Hänen sanoittamansa on myös kaunis Minä sinua rakastan, joka esitettiin meidän häissä  (ahh häät <3). Laulettiin myös yhdessä K:n säestyksellä, vitsit että oli kivaa. Minijäbä tykkäsi musiikista niin kovasti, voi pieni.

Kyllähän siinä taas meni varmaan yli 14 tuntia heittämällä hyvässä seurassa. Ja hyvän ruuan äärellä, muah. Nauraen ja itkien. Pienin sankari nukkui mun sylissä iltaunensa, voi vauva. <3 

Kiitos tytöt! Ja onnea Milla, poikasi on ihana. <3





11 kommenttia

  1. Oih, teidän After baby-juhlat kuulosti kyllä todella onnistuneilta :) Ihania ideoita... Varsinkin tuo rannekorun teko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo synnytyskoru oli kyllä tosi kiva! Tai olisi ollut :D Mutta toimii näinkin. Oli kyllä hyvät juhlat :)

      Poista
  2. Ihanaa että järkkäsitte juhlat vielä jälkikäteen! Täytyykin kurkata noi virret, kun täytyis keksiä jotain laulettavaa ristiäisiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo laulut oli iiiihania <3 Ja sopis kyllä ristiäisiin tosi hyvin!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Mun pitää ehkä näyttää sulle se repeilyvideo huomenna :'DD

      Poista
  4. Ihanan oloiset juhlat!
    p.s. Sinut on haastettu, joten tsekkaa mun blogi. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nouuu ikinä en ehdi tehdä näitä haasteita apuaaa :D Mutta kiitos! :D

      Poista
    2. No tän sä teet sitten ekana eiks ni :-DD

      Poista

Kiitos kommentistasi!