Onnellinen



Tiedättekö sen tunteen, kun pelkkä ajatus hymyilyttää? Kun olet saanut jotain, mitä olet pitkään halunnut?

Mulla on nyt sellainen fiilis. Oon ihan älyttömän iloinen ja kiitollinen. Ja vaikka tässä nyt on taas toooodella rikkonaisia öitä takana, pienemmällä paha korvatulehdus ja isompikin huutaa kai lämpimikseen kaiken jäätävän uhman lisäksi, oon silti jotenkin tosi hyvällä mielellä. Koska tiedättekö mitä? Tajusin tässä, että mulla on oikea äitiystäväpiiri. Niin paljon kuin olen täälläkin jankuttanut äitiystävien tärkeydestä, sanon sen vielä uudestaan: vertaistuen voimaa ei voi aliarvioida. Tätä olen kaivannut.

Viime viikonloppuna minulla oli ilo tutustua mahtavaan Annaan Aino ja tuhmat luistimet -blogin takaa. En ollut tavannut häntä ennen kuin lähdimme viime perjantaina Lapsimessuille yhdessä, mutta blogin perusteella arvelin kyllä että hyvin juttu luistaa. Mutta miten hyvin! Hulivilini-blogin Maarian olin tavannut muutaman kerran livenä, joten hänen kanssa tiesinkin matkan osoittautuvan sekä hulvattomaksi että syvälliseksi. Mutta voi kun nämä kaksi huipputyyppiä yhdisti, ziisös että oli muuten mahtava reissu! Matka Helsinkiin täältä Pohjois-Savosta (lue: peräkyliltä) kesti meillä yhteensä kevyet kuusi tuntia (kaksi pysähdystä, pittäähän sitä syyä kun lähtee isolle kirkolle) mutta tuntui todella nopealta. Hiljaista ei ollut hetkeäkään, kälkätettiin suut vaahdossa. Enkä edes kiljunut ratissa kuin kahdesti (ja se on minulle saavutus!). Ihania, mahtavia tyyppejä. Tuntuu, että heidät olisi tuntenut aina. Kiitos blogille, ilman tätä en olisi näihinkään mahtityyppeihin tutustunut.

#savolaismuikit #isollakirkolla #huipputyypit <3




Meidän reissu Helsinkiin oli ennen kaikkea naurun täytteinen, mutta myös syvällisempää settiä ehdittiin käsitellä ajomatkojen aikana. Uskomatonta, miten luontevalta tuntuu puhua kaikesta mahdollisesta näin tuoreiden tuttavuuksien kanssa. Voin sanoa, että kemiat kohtasivat aivan täysillä. Lapsimessuilla oli huippua ja ihanaa oli päästä reissuun ilman lapsia (ahh se hotelliaamupala ja rauhallinen yö!), mutta parasta viikonlopussa oli kyllä silti seura, ehdottomasti. Kiitos ihanat!

Tämä uusi tilanne on minulle hämmentävä: olen aina ollut sitä tyyppiä, jolla on yksi tai kaksi hyvää ystävää. Nyt olen huomannut että jestas, minullahan on elämässäni paljon ihmisiä joille jakaa tuntojani. Kun Hilppula putosi sohvalta säikäyttäen minut hengettömyydellään hysteeriseksi ja olimme yön sairaalassa tarkkailussa, minulla oli monta eri ystävää ja useita whatsapp-ryhmiä, joille itkin pelkojani. Oli monta ystävää, joka jakoi huoleni ja lohdutti. Siis miten suuri rikkaus on välittävät ihmiset ympärillä? Todella suuri. Kiitos teille. 

Olen kiitollinen ystävistäni, uusista ja vanhoista. Helena kaivoi minut yksinäinen äiti –kuopastani ja näytti, mitä on todellinen arjen vertaistuki sydänveren vuodattamisineen hiekkalaatikon reunalla. Maaria on hauska ja välitön ihminen, jonka kanssa pystyy heittämään hölmöö läppää tai toisaalta avautumaan äitiyden kipukohdista. Anna tuntui heti ystävältä, joka välittää aidosti ja nauraa paljon. Meidän naapuritalossakin asuu äitiystävä tarjoten vertaistukea pihaan hiekkalaatikolle (ja myös terassille kesällä).  Vanhat opiskelukaverini pitävät edelleen minuun yhteyttä, en ole pudonnut joukosta vaikka kaikki muut valmistuivat minun jäädessä kotiin lasten kanssa (ja kuinka onnellinen olenkaan kun yksi heistä sai juuri viran, miettikää parikymppisenä!). Vanhin ystäväporukkani kokoontuu jälleen tulevana lauantaina juhlimaan rakkaan Millan after baby –juhlia (koska hän ei saanut babyshowereita, vaan babyn pikalähetyksenä sinä helmikuisena iltana). Toisaalta olen myös päässyt elvyttämään vanhoja, jo unohtuneita ystävyyssuhteita. Vanha lukiokaverini otti minuun yhteyttä, huippua että hänetkin on taas löytänyt ja vieläpä jakamaan tuntoja äitiydestä! Vanha rakas ystäväni 20 vuoden takaa, jonka kanssa olin kerran kuin paita ja perse läpi lapsuuden barbieleikkien ja nuoruuden teinikipuilun, on taas elämässäni. Siis niin ihanaa. Kaiken huipuksi hänellä on kaksi tyttöä täsmälleen samalla ikäerolla (paitsi vuotta myöhemmin) kuin meillä, samoina kuukausinakin syntyneet. Mikä sattuma!

Sanoisin, että äitiystävät ovat minulle korvaamattoman tärkeitä. Se ei kuitenkaan vähennä muiden arvoa, vaan tilanne on vähän sama kuin uuden lapsen syntyessä perheeseen: rakkautta ei tarvitse jakaa, vaan se lisääntyy. Olette kaikki tärkeitä ja ihania naisia, kiitos että kestätte mun kälätystä. <3




9 kommenttia

  1. Tuplasniif!!<3 Aivan mahtireissu, hymy huulilla sen ansiosta vielä pitkään. Ihana sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Just tänäänkin muistelin sitä moottoritiellä kiljumista ja Pasilassa junaan juoksua :'D Ahhah huippua <3

      Poista
  2. <3 Voi että on ihanaa, että olette löytäneet toisenne ja päässeet vielä tapaamaankin livenä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! <3 Onneks aloin kirjottaa blogia, tästä on kyllä poikinu niiiin kivoja juttuja :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!