Ei suuntaa elämällä



”Se on vaan kotiäiti”. Tällaisella haulla on löydetty mun blogiin. Tiedättekö, ei ollut kovin mieltä ylentävää lukea tuota. Totta periaatteessa, mutta ei kuitenkaan. 

Kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät tiedä mitä haluavat tehdä isona. Täytän kesällä 26 vuotta, mutta edelleenkään ei ole tullut palavaa intohimoa (tai edes jonkinasteista kiinnostusta) mitään tiettyä alaa kohtaan. Ja se on oikeasti tosi ahdistavaa. Onnellisia ne, jotka tietävät mitä haluavat tehdä ja tuntevat kutsumusta. Ei edes haittaisi jos en heti ensimmäisellä haulla saisi tahtomaani koulupaikkaa (tai siis harmittaisihan se, mutta tajuatte varmaan), helpottaisi jo tieto siitä että tietää mihin pyrkiä.  Parastahan olisi, jos tykkäisi työstään niin paljon että sitä tekisi vaikka ilmaiseksi. Mistä niitä intohimoja löytyy? 

Koulussa olen aina pärjännyt hyvin. Lukion päättötodistuksen keskiarvo on hyvä ja kirjoitinkin jopa yhden ällän. Olin tasaisen hyvä kaikessa, paitsi pitkässä matikassa (se oli tuskaa, mutta läpi rämmin kaikki 11 kurssia!). Mutta missä kiinnostus johonkin tiettyyn? Missä motivaatio? Missä työssä voisin nähdä itseni? 

Tähän päivään mennessä en ole keksinyt suuntaa elämälleni. Olen haahuillut yliopistossa kaksi vuotta ja ammattikorkeassa vuoden. Nyt olen taas tyhjän päällä. Jokakeväinen kouluunhakumasennus oli jälleen tuttua tänäkin vuonna. Mitä tällä kertaa?

Tulevaisuudessa ei edelleenkään näy omaa juttuani. Jotain mun alaa, jossa olen hyvä. Olen vain kotiäiti, ei hyvä missään. Eikä se sinänsä tällä hetkellä haittaa, koska onhan minulla kaikista tärkein tehtävä olla kotona juuri nyt: pienet lapset. Mutta kyllä se silti vähän kirpaisee joka kerta, kun joku kysyy ”Mitäs sinä muuten teet, ootko töissä vai opiskeletko?” tai ”Miten pitkään ajattelit olla vielä kotona?”. Kun olisikin joku paikka jonne palata. Ennen pitkää jotain pitää keksiä, ikuisuuksia ei pysty kotimutseilemaan. 


Kiireettömät ja aikatauluttomat puistopäivät, kotiäitiys <3


Juuri nyt on hyvä olla kotona. Olen täälläkin kirjoittanut aikaisemmin, miten nautin kotiäitiydestä ja edelleen jatkan kansantalouden rasittamista. Ei edes huvita lähteä kotoa minnekään, vaikka ajoittain pää leviääkin. Viihdyn kuitenkin kotona lasten kanssa loistavasti, vaikka tietysti välillä on ollut todella rankkaakin ja yksinäistä (onneksi ei ole enää yksinäistä, koska äitiystävät on mieletön voimavara <3). Mutta tuntuisi hölmöltä aloittaa ”vain joku” koulu. Ihan vaan että tekisi näennäisesti jotain. Jos ei tunne kiinnostusta, niin mitä hyötyä siitä on? Tuskin sitä hommaa sitten kovin mielellään tekee. Jos jotain olen oppinut tässä elämässä, niin sen ettei kannata tehdä asioita siksi että ympäristö painostaa. Tunteen on lähdettävä sisältä. Ihmiset tuntuvat olevan kahta mieltä mun tilanteesta: joko olen saamaton paska ja epäkelpo aikuinen joka ei ole mitään ilman koulutusta, tai sitten asenteella ”no kyllähän sitä ehtii”. Itse haluaisin ajatella jälkimmäisellä tavalla, vaikka usein sorrunkin soimaamaan itseäni ensimmäisen ajatuksen mukaan.

Nyt ihan viime aikoina on alkanut tulla fiilis alasta, jolla voisin ehkä nähdä itseni töissä. Ehkä. Siltikään ei millään jaksaisi aloittaa opiskelua alusta ja viettää seuraavia neljää vuotta öisin koulutehtäviä tehden. Intohimo ei ole todellakaan käsin kosketeltava, mutta vähäinenkin ajatus on jo enemmän kuin vuosiin. Ehkä se tästä joskus. En vaan millään malttaisi luopua tästä kotiäitiydestä. Tämä on todellakin elämäni parasta aikaa (vaikka kyllä, myös pahimmat aallonpohjat tässä on koettu).

Onko joku muukin hukassa tulevaisuuden suunnitelmiensa kanssa?



14 kommenttia

  1. Itse liputan kyllä tuon "kyllähän sitä ehtii" -ajatuksen puolesta. Opiskella voi vielä vaikka viisikymppisenä, mutta lapsien saanti ei ole itsestäänselvyys missään vaiheessa - eikä ainakaan sitten, jos sitä liikaa venyttää.

    (Ja hei, minun blogiini on saavuttu hakusanalla "miehen tiukat bikinit". Kyllä imarteli ;)!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahahahha toi hakusana :'DD Taisinkin lukea tästä joskus ja naureskelin.

      Se on kyllä että opiskella voi aina. Ja oishan se opiskelu mielekkäämpää kun olis oikeesti motivaatioo, ehkä sitä vanhemmiten tulee lisää? Toivon ainaki :D

      Poista
  2. Minun mies piti 8 välivuotta,kunnes sitten kesken mittavan remontin pääsi kouluun. Ja täällä sitä ollaan toista vuotta kotiäitinä,koska täällä Pohjois-Karjalassa en työllisty nykyisellä ammatillani. :D Mies valmistuu ensimmäiseen ammattiinsa juuri ennen 30 vuotis synttäreitään,sitten on minun vuoro keksiä mitä isona haluan tehdä. Minun suurin tavoite kun on aina ollut "isona minusta tulee äiti"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tavoite <3 Ja joo siis kyllähän se niin on että aina ehtii opiskella. Varsinkin kun Miehellä on vakityö niin ei ahdista niin paljoa, kuin jos sillä olis vaan pätkätöitä ja mä ihan tyhjän päällä. Mutta onhan tää silti. Kun ei tiiä mistään mittään eikä ossaa mittään. :D Mut en raaskis kyllä luopua tästä kotona olosta, eipä tätä aikaa enää myöhemmin saa takaisin.

      Tuo on kyllä harmi että siellä et sitten voi työllistyä, jos siihen olisi toiveita ollut kuitenkin. Pitää sitten tosiaan keksiä jotain uutta, jos sinne meinaa jäädä. Onneksi kuitenkin ensisijainen tavoite on jo saavutettu :)

      Poista
  3. Noh, oot ehkä tietoinen että täällä kans toinen haahuilija ja "saamaton paska" :D Eihän siinä, että on ammatti, mutta hemmetti kun se ei ollutkaan se juttu, mitä haluaisi tehdä eläkeikään asti. Komppaan ekaa kommentoijaa, aina ehtii opiskella ja tehdä töitä, lapset on pieniä vaan kerran, sitä ei saa koskaan enää takaisin, joten naatiskellaan tästä elämäntilanteesta kun kotiäitiys on vielä mahdollista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No et sä oo yhtään niin saamaton paska kun minä, sullahan on erinäisiä projekteja :D Ja osaat tehdä asioita, ja voisit periaatteessa heittää keikkaa kun on ammattitaitoo. Mutta joo, en nyt tiiä sitten siitä syksystä. Ei jotenki raaskis luopua vielä tästä kotielämästä. Ja Hippiäinen on jotenki niin parka <3 :D EN TIIÄ! Hemmetti :D

      Poista
  4. Hah, mulla oli nyt eka kevät varmaan 12 vuoteen etten hakenut mihinkään. (No okei kymmeneen koska kirjoitin vasta 10 vuotta sitten ylioppilaaksi, muistaakseni.)
    Piti tulla sanomaan, että kun itse kirjoittelin tästä kunnianhimottomuudestani ja kotiäitiysyydestäni niin noh, vähän on alkanut opiskelut kiinnostaa, mutta yhä pidän ihan potentiaalisena että tekisin jotain semikivaa asiakaspalveluhommaa ihan vaan rahan takia ja sitten jättäisin aikaa ja energiaa enemmän elämän muille osa-alueille, kotiin ja harrastuksiin.
    Ei ne työt ole mikään itseisarvo, että oikeasti kuolinvuoteella harmitteli ettei tehnyt enempää duunia, etkä ole pelkkä kotiäiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen kans että sellanen joku perus asiakaspalvelu ois ihan jees vaihtoehto! Siis vaikka jossain kaupassa, ihan vaan rahan takia. Sitä minusta ei ainakaan tulis koskaan että hirveetä uraa alkasin tehdä ja käyttäsin kaiken energianin työhön, tai ainakin sitä ois vaikee kuvitella. On tää koti, harrastukset ym paljon tärkeemmän tuntusia. Ja kun ei edes kuvittele että voisi tehdä vaikka pari ulkomaanmatkaa vuodessa ja ostaa omakotitalon, niin pärjää toki näin vähän vaatimattomamminkin (onko tuo sana? :D). Jääpähän aikaa oleiluun ja rauhassa lasten kanssa puuhailuun :)

      Poista
  5. Kyllä sitä vielä kerkeää, kyllä sä jossain vaiheessa keksit mitä haluat tehdä! :) Mulla on takana yksi tutkinto ja seuraavan opinnot kesken. Mutta nykyään on ihanaa, kun ei tarvitse tehdä koko elämää samaa juttua, vaan voi oikeasti muuttaa suunnitelmiaan iän karttuessa :) Saa nähdä koska valmistun tuohon seuraavaan ammattiin, mutta onhan tässä aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuntuu oudolta ajatella että tekis samaa hommaa eläkeikään asti! Niin paljon vaihdetaan aloja ja opiskellaan aikuisenakin paljon uutta. Se on kyllä hyvä :)

      Poista
  6. Sehän on ihan hyvä, että oot käynyt "haahuilemassa" kouluissa! Sitä ainakin tietää mitä ei halua opiskella. :) näin mullakin kun opiskelin hetken aikaa restonomiksi ja kesken kaiken tajusin, ettei se todellakaan ole mun juttu. Keskeytin ja nyt opiskelen terveydenhoitajaksi (loppuun joskus äitiysloman jälkeen...)! En mä silti tiedä mitä mä haluan tehdä isona ;) oon varmaan ikuisuusopiskelija, joka keräilee paljon kokemusta ja tekee vähän sitä sun tätä työelämässä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin olisi oikeastaan tuo terveydenhoitaja ehkä se mitä nyt eniten mietin, tosin mielipide vaihtuu koko ajan :D Mutta sitä ei ollut meidän kaupungissa nyt tässä kevään haussa. Ja jos on useampi ala millä voi töitä tehdä niin eipähän ainakaan kyllästy ja leipiinny kun voi välillä opiskella uutta ja vaihtaa :D

      Poista
  7. Tuttua! mulla on kyllä amk:sta todistus ja vakipaikka minne palata hoitovapaalta, mutta motivaatio on hukassa. en viihdy työssäni, enkä ole kiinnostunut alasta,mihin kouluttauduin... äh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä opiskelu/työmurheet on kyllä varmasti niin yleisiä, ja motivaation etsiminen.. Vakipaikka on kyllä hyvä olla minne palata, mutta eipä se hirveesti lohduta jos se ei yhtään kiinnosta! Hankalaa :/

      Poista

Kiitos kommentistasi!