Aikasyöpöt



Päivät menee ohi ihan älytöntä vauhtia. Taas on sunnuntai, mihin tämä viikko vilahti?

Viime maanantain rakenneultra oli hartaudella odotettu, ja onnellisia uutisia hypettäessä se päivä sitten vierähtikin. Tällä viikolla myös nähtiin sekä omia että lasten kavereita ja käytiin lasten jumpassa, tällä kertaa huomattavasti onnistuneemmin kuin edellisviikolla. (Viikko aikaisemmin nimittäin 45 minuutin jumpan jälkeen ei-lainkaan-temperamenttinen kaksivuotiaamme raivosi 50 minuuttia täyttä huutoa, ihan vaan koska. Ei olisi halunnut lähteä, pukea, mennä autoon, pipokin oli silmillä, parkkipaikalta kotiin piti vaeltaa pulkassa ja kotonakaan ei ollut isiä, kehtasi olla töissä. Huh huh.) No mutta siis, tällä viikolla kotiutuminen onnistui mallikkaasti ilman huutoja, käytiin vielä hakemassa mammamallinen kirppistalvitakki ja mentiin yllättäen valmiille lounaalle Miehen pikkumummon luo (naapurissa asumisen etuja!).

Aikaa tuntuu menevän päivän aikana tosi paljon ihan sellaiseen pieneen, ei edes huomattavaan tekemiseen. Hyvä esimerkki on tietenkin some, instaa tulee selailtua sopivassa rakosessa monta kertaa päivässä (sekä Äityleitä, koska huippuviihdettä :D). Tietysti menee aikaa myös ruuan laittamiseen, siihen ainaiseen keittiön siivoukseen, ulkovaatteiden kaappeihin nosteluun sekä pukemistaisteluihin. Mutta tiedättekö, huomaan myös yhden (tai oikeastaan kaksi) syytä miksi olen itsekin joskus älyttömän hidas toimimaan, mihin minulla saattaa upota illasta vaikka tunti aikaa huomaamatta.

Nimittäin koirat. Ne meidän karvavauvat.


 Muusa eli Muikku

 Eikö näytäkin juuri siltä että Minnin viereen olisi hyvä käpertyä päikkäreille?


Jestas että ne on rakkaita pieniä karvapattereita sohvalla kainalossa! Ei se niiden ulkona käyttäminen, ruokkiminen tai harjaaminen (vaikka karvanlähtöaikana saa toki harjata joka päivä vaikka sen tunnin ja ei näy missään, tai siis näkyy se karva silti kaikkialla muuallakin kuin roskapussissa) ole mitään siihen verrattuna, miten paljon käytän aikaa ihan vaan niiden halimiseen. Joka kerta ohi mennessä pitää vähän hiveltää ja silittää, pussata ja leperrellä. Sohvalle liikenevät hetket täytyy hyödyntää karvapatteri kainalossa. Tässä eräänäkin iltana olin menossa suihkuun, kun matkalla jäin olevinaan hetkeksi rapsuttamaan koiria ohi kulkiessani. No siinähän konttailin olkkarin lattialla alushoususillani, hups vaan huomaamatta 45 minuuttia ennen kuin tajusin että sinne suihkuun olin menossa. Niin.

Koirat, ah niin söpöt aikasyöpöt. Rakkaita perheenjäseniä, joita tulee aina ikävä kun ovat mun porukoilla (meillä on vähän kuin yhteishuoltajuus, ikävä on molemminpuolista ja hoito(hali)vuoroista saa jopa vähän vääntää :D). Lapsistakin on ihanaa, kun koirat on meillä, ja he osaavat tosi nätisti silitellä niitä. Joskus meno meinaa käydä villiksi ja lapset alkavat juoksennella, jolloin koiratkin (no okei, vain se nuorempi) lähtevät raviin mukaan ja alkavat haukkua. Tai joskus lapset vähän turhan innokkaana haluaisivat halia niitä, ja lähtevät seuraamaan vaikka koira vaihtaisi paikkaa kauemmas. Silloin pitää aina muistutella, että koiran pitää antaa olla rauhassa, ja tosi hyvin lapset sen kyllä tottelevat. Toista onkin sitten minun kanssa, minä käyn ihan jatkuvasti hiveltämässä karvanokkia ahaha. :D

Onko teillä karvaisia rakkaita, jotka on ihan perheenjäseniä eikä ”vain eläimiä”?




9 kommenttia

  1. Hei miten saat noi teidän shelttien korvat noin siisteiksi?☺ meidän sheltillä korvat näyttää kamalalta ku en oikein tiedä mistä kohdasta leikata����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öööö ei mulle oo tullu ees mieleen että niitä pitäis leikata? :D Siis niitä takkuja toki sieltä korvan takaa leikataan joskus pois. Kyllä ne karvat sieltä välillä takkuun menee enkä edes yritä selvittää kun sattuisi, leikkaan vaan pois. Mutta ei ne takut kyllä mihinkään näy mitä leikellään, että ihan tuollaiset ne niiden korvat on kuin näkyy :D

      Poista
  2. Ainiin ja meneekö teillä nuo korvakarvat takkuun? ��

    VastaaPoista
  3. Ahahah mielikuva sinusta konttailemassa, kiitos :,D Söpöt kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja älä unohda että pelkät alkkarit jalassa ahaha :'D

      Poista
  4. meiän pikkukoira Isla on kyllä mulle ainakin paljon enemmän kun vaan koira. sille tulee lässytettyä päivän aikana monen monta kertaa. mitäs on niin ihana!:D (vaikkakin välillä erittäin hermojaraastava, ittipäinen kun on.) meillä on sillee kans et välillä isla on kotikotona viikon ja sit taas mun ja siskon kämpällä, paljon enimmän on kyllä siis Meiän kans mitä kotikotona.tällä hetkellä se on iskän ja äitin hoidossa ja mikä hirvee ikävä iski sitä kun luin tän ja näin söpöt kuvat teiän koirista :) oonha mä ollu siitä jo kolme päivää erossa, heh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, yhteishuoltajuus sielläkin :D Meillähän siis nuo molemmat on oikeasti minun koiria, mutta mutta.. :D Jo ennen lapsia porukat saattoi pitää niitä melkein vuoroviikoin tai parin viikon välein, kun asuttiin sillon miehen kanssa eri paikkakunnalla kuin porukat ja kuljettiin vielä alkuun bussilla ennen omaa autoa. Jo silloin omivat koirat :D Oikeastaan toisen lapsen myötä koirat on olleet heillä aika paljon, onhan mulla tässä päivisin hommaa lapsissakin ollut ja meille on kolmet portaat eikä hissiä.. Mutta on niitä aina ikävä, just vaikka sen vaan kolme päivää olis erossa! :D

      Poista
  5. Oi ei, mitä murusia! <3 Se päivä tulee vielä, kun mullakin on oma sheltti...
    Ihana blogi sulla! Kirjoitat niin hauskasti, ja toisaalta vaikeista asioista aidosti ja rehellisesti - tykkään ihan kympillä!
    Ihanaa tulevaa kevättä ja onnea odotukseen!
    Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan älyttömän ihana kommentti, kiitos sinulle <3 Ja sheltille peukku! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!